maanantai 7. lokakuuta 2013

Ensimmäinen postaus

Tähän on nyt tultu... Vuosia toisten blogeja seuranneena ja ihailleena päätin yrittää myös itse. Ruuhkavuodet todellakin pukkaavat päälle, mutta toisaalta viikottain löytyy aikaa kaikenlaiseen näpertelyyn, joten miksei siis myös hieman bloggailuun. En aio ottaa paineita julkaisutiheydestä... (niin varmaan!), tai aion ainakin yrittää olla ottamatta... :)

Sadunhohteista elämää... synonyymisanakirjan mukaan: satumaisen kiehtovaa elämää. Tiedä nyt sitten, ketä kiehtoo tavallinen lapsiperheen elämä, mutta yritän nostaa niitä vähän kiinnostavampia asioita tänne blogiin. Aloitan blogin suljettuna, katsotaan sitten myöhemmin, avataanko tämä yleisöllekin.
 
Jotakin itsestäni... Olen reilu kolmekymppinen, työssä käyvä, kahden lapsen äippä. Luonteeltani taiteellinen, kaikkea touhuan, mutta missään en ole täydellisen hyvä. Olen aina ollut perus-pessimisti (tai realisti), mutta viimeisten vuosien aikana olen yrittänyt oppia enemmän optimismia, välillä ihan onnistuenkin.
 
Toivon blogin toimivan itselleni lähinnä muistilistana tai päiväkirjamaisena kokonaisuutena kaikesta siitä, mitä on tullut touhuttua. Jatkossa, jos blogi avataan, niin myös muille inspiraation (lue: huvituksen) lähteenä tai mahdollisesti ohjeinakin.

Satu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti