sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kummitytön kortti

Viikonloppua vaan kaikille!
Kyllä tää arki on vaan välillä (aina) aikamoista matalalentoa. Siihen päälle muutama synttärikemu, pikkujoulu ja aaah Kädentaitomessut, niin soppa on valmis.
 
Kädentaitomessuilla pyörähdin (maleksin melkein 6 tuntia) eilen, rahaa ei kulunut juuri yhtään (niin varmaan), mutta saldona kolme kassillista kaikkea kätsää. Lähtien askartelupapereista lapsien nahkahanskoihin, munkkeihin ja päätyen lankoihin. Jokunen muukin oli päättänyt lähteä messuilemaan, mutta neljään halliin se väkimäärä hukkuikin suht. tasaisesti.
 
Kummityttöseni täytti juuri 2 vuotta ja juhlimme niitä viime viikolla. Nopsaan väkersin poni-kortin tyttöselle. Tätä tapaa olen lähinnä käyttänyt marsipaanikakkujen koristekuvien tekemisessä, mutta näytti toimivan joten kuten myös paperilla.
 
Ensin valitaan haluttu kuva, tässä tapauksessa Poni, otetaan leivinpaperin pala.
 
 
Piirrä kuvio läpi leivinpaperille.

 
Siirrä leivinpaperi lopullisen pahvin tai paperin päälle (kakkukuvissa marsipaanin päälle).
Piirsin harpin terävällä kärjellä halutun kuvion alla olevaan pahviin ja leikkelin ääriviivoja pitkin irti. (Marsipaanille tehtäessä ei tarvitse näin terävää työvälinettä)


Tässä alla eri väriset irti leikatut palaset.
 
 
Rajasin tussilla palaset ja kokosin ponin muotoon.

 
Kortin sisälle teksti ja koristepaperi.

 
Tässäpä tämä tällä kertaa.
 
Satu



2 kommenttia:

  1. Ihana kortti! En ookaan itse älynnyt, että tuota "marsipaanitekniikkaa" voi käyttää myös noin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän tuo toimii, mutta ehkäpä kuitenkin paremmin sillä marsipaanilla... :)

      Poista