sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Karjalanpiirakat

Meillä Jouluun kuuluu itse tehdyt karjalanpiirakat ja pasteijat. Joskus vuosia sitten, kun lapsia ei vielä ollut, niin tein karjalanpiirakoita useita kertoja vuodessa. Nykyään niiden tekeminen rajoittuu vain jouluaikaan niiden työläyden takia. Mutta maku kyllä korvaa kaiken vaivan näön.
Ohje on yksinkertainen, mutta NIIN hyvä.

Karjalanpiirakat 20-30 kpl

Kuori:
2 dl vettä
1,5 tl suolaa
4 dl ruisjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
Täyte:
2,5 dl riisisuurimoita
n. 14 dl maitoa
suolaa
(kananmuna)

Keitä riisipuuro kypsäksi kattilassa tai uunissa. Anna jäähtyä. Uunissa tehty puuro on pysynyt hyvin koossa paistovaiheessa, mutta joskus keitetty puuro saattaa alkaa kiehumaan piirakoita paistaessa, joten lisään usein yhden kananmunan kylmän puuron sekaan.
Sekoita kuoritaikina keskenään. Jaa taikina pieniin palasiin ja kauli niistä soikion muotoisia.


Täytä riisipuurolla.


Rypytä. Koholle jääneet kuoren osat kärvähtävät helposti. 



Paista 300 asteisessa uunissa nopeasti.



Paistamisen jälkeen piirakat kastellaan nopeasti kuumassa maidossa tai voi-vesi -seoksessa.


Sen jälkeen asetellaan leivinpaperin sisään, liinan alle, pehmenemään hetkeksi.


Ihanaa sellaisenaan tai voinokareella taikka munavoilla höystettynä.

Kaupan versiot eivät vedä vertoja tämän rinnalla! :)

Satu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...