perjantai 14. maaliskuuta 2014

Kevättouhuja pihassa

Viime viikonloppuna aurinkoisen ja lämpimän sään inspiroidessa, en enää pystynyt pitämään saksiani kurissa.
Pensas-aitana meillä on syreeniä, jossa näkyi olevan jo silmut pitkällä tulossa. Oli siis korkea aika pistää puskat sileiksi. No, ei nyt ihan sileiksi, mutta parhaimmillaan yli puolen metrin mittaisia pätkiä tuli klipsattua pois.  Kaikki meidän pihan kasvit ja puut ovat korkeintaan 5 vuoden ikäisiä. 


Omenapuiden oksia typistin myös. Kääpiöomenapuina pihassa on Punakanelia ja Valkeaa kuulasta. 


Eihän meikä mikään puutarhuri ole, mutta ajattelisin, että haaroittunut omppupuu olisi tavoite. Jos lukee omppupuun harvennusohjeita, niin kaikennäköisiä kilpailevia latvoja tulisi poistaa täysin sekä myös ylöspäin suuntaavat oksat... Tuon perusteella saisin klipsata tästäkin puusta kaikki oksat pois...  ;)
Alemmassa kuvassa leikkaukset tehty.





Mansikkamaani on todella surkean näköinen, syksyllä en jaksanut tehdä perusteellista rönsysiivousta, joten se on siis keväämmällä edessä. 


Vadelmapenkistä pitää poistaa viime vuonna marjoja tuottaneet kuivat varret.


Kyllähän tuo siistimmältä näyttää... :)


Ylhäällä kirsikkapuu. 
Kirsikkapuuta ei mun tiedon mukaan tarvitse leikellä ja näkyyhän tuo kuvastakin, että haaroittaa ihan kivasti. Jos haluaa kauneusleikata, niin kannattaa odottaa lämpimämpiä kelejä, ei taida sietää leikkauksen jälkeen kylmiä kelejä.

Pupu-saldo tältä talvelta: omppupuut säästyivät pääosin, kirsikkapuut täysin, ensimmäinen vuosi, kun osasin suojata pensasmustikat riittävän hyvin. Nakerreltu on aikakin ruusuja (oli varmaan piikikästä), vadelmaa, rautatieomenapuu oli tasaisesti lyhennetty "latvoista" (en ole vihainen), muutamia tavallisia kukkapensaita (joiden nimeä en just keksi) oli käyty lyhentämässä. HAH! Erävoitto meikäläiselle vastaan puput! 
Täytyy olla vielä tarkkana, viime vuonna kävivät syömässä kukkamaalta krookukset! Ihmeellisiä city-jäniksiä... :)

Takatalvea odotellaan viikonlopuksi, saa nähdä miten käy.

Aurinkoisin terveisin, 
Satu

1 kommentti:

  1. Hyvä tietää, että kirsikkapuun kanssa kannattaa odotella, että on lämpöisempi. Meidän olisi tarkotus tehdä pihan raivaus, hankkiutua eroon muutamista puskista. Vaihtolavaa odotetaan pihaan.

    VastaaPoista