sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Elämää kasvimaalle

Hiphei!

Kesä on kai viimein todella tullut....
Viime viikonloppuna uskalsin lopulta istuttaa esikasvatetut tomaatit ja paprikat kasvimaalle. 


Tuuppasin päälle varmuudenvuoksi tuollaisen mini-kasvihuoneen, etteivät yöllä kylmemmässä pääse kuolemaan. 


Kasvimaan eteen istutin kolme riviä porkkanaa, ruohosipulipuskan eteen kolme (vai neljä) riviä hernettä. 


Ruohosipuli voi hyvin. 


Vieressä olevassa mansikkamassa alkavat kukat kukkia.


Mansikkasatoa siis tiedossa kuukauden kuluttua, ellei halla iske.


Erillisiin ruukkuihin istutin sekä auringonkukan siemeniä että muutamia esikasvatettuja taimia. Oman kokemuksen mukaan nuo esikasvatetut vaan tuppaavan herkästi nuukahtamaan ulos siirrettäessä. Katsotaan, miten käy.


Kesäkurpitsan istutin omaan isompaan ruukkuun, kun tuo tuntuu kaipaavan enemmän tilaa ja ravinteita, kuin mitä tuolla pienellä kasvimaalla on tarjota. Kokeillaan tänä vuonna näin.

Kasvimaalla on vuosien mittaan kokeiltu edellisten lisäksi ainakin perunaa (hyviä tuli, mutta liian rupisia), tilliä, persiljaa ja salaatteja. Salaattien ongelma oli oikeastaan multaisuus. Vesisade kun heitti multaa ympäri salaatteja, niin pesuoperaatio oli aina valtava... siispä luovuin koko hommasta.

Satoa odotellessa... :)

Satu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti