maanantai 16. kesäkuuta 2014

Juhla-asun tuunausta ja virkattu bolero

Heissan!

Kesä ja kesäjuhlat. 
Melkeinpä jokaiseen kesään nuo kesäjuhlat kuuluvat tavalla tai toisella. Hääkutsuja ei ole viime vuosina tipahdellut postiluukusta (vink, vink teille susipareille ;)), mutta rippijuhlia ja lakkiaisia ainakin on osunut muutamaan viime kesään...

Viime viikonloppuna vietettiin lasten serkun ristiäisjuhlaa. Juhlaa varten tuunasin tytölleni edullisesta kukkamekosta hieman juhlavampaa silkkikangas-rusetilla ja itse virkatulla bolerolla.

Boleron ohjeen löysin Garnstudion sivuilta


Muokkasin tosin mallia kuvion suhteen siten, että sama kuvio toistui koko boleron ajan. 


Lisäksi tein ison aukon viimeistelyn samoin kuin hihansuissa, jolloin kauluksesta ei tullut liian pitkää.


Lankana käytin ohutta valkoista virkkauslankaa (Novitan), jota ei enää näköjään kaupasta löydy. Vastaava nykyään myytävistä on Novitan Kotiväki Kartano. 


Virkkasin koukulla nro 4 ja hieman yli kerän sain kulumaan tähän 4-vuotiaan kokoon. 



Mekosta ei tullut otettua kuvaa ennen tuunausta, mutta tässä yllä olevassa kuvassa tuo itseäni häiritsevä "ongelma" näkyy. Mekon edessä oli satiininauha, joka ei jatkunut enää mekon taakse. Lisäksi mekkoon jäi kohtalaisesti tyhjää tilaa hoikan tytön ympärille.

Siispä ostin summamutikassa kangaskaupasta silkkikangasta, (koska mekko ei tietenkään sattunut mukaan), joka onneksi osui kutakuinkin mekon väreihin. (kuvassa tuo silkki välähtää salaman takia hieman kirkkaampana todellisuutta) Neuloin pitkän silkkikangasnauhan, jonka harsin kiinni mekon etuosaan. 


Nauha rusetille tai vaan solmulle, jolloin pitkät nauhat roikkuvat takana kauniina, ja mielestäni lopputulos on paljon juhlavampi. :)


Nyt on sitten yhdet kesäjuhlat juhlittu, seuraavia odotellessa :)

Satu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti