keskiviikko 29. lokakuuta 2014

DIY trikoopipo ohje

Heips!

Pipotehdas on ollut käynnissä. 
Antipatiani ompelukonetta kohtaan on hieman höllentynyt, vaikken edelleenkään saa kiksejä koneella surruttaessani. Kohtuullisesti on toiminut kuitenkin, mikä lienee tärkeintä.

Hankin trikookankaita alkusyksystä kangaskaupasta, netistä tilaamalla olisi saanut vielä kivempia kuoseja.



Pähkäilin kaavoja hetken, usemmasta blogista ohjeita kooten saatte nyt lyhennelmän.
Tämän ohjeen pipossa on vain yksi sauma, joka tulee taakse. 

Mallikelpoinen-blogin laskentakaava pipon koolle oli hyvä. 
Koska trikookangas venyy, niin pipo kannattaa tehdä hieman päänympärystä pienemmäksi.

Mittaa pipon saajan päänympärys (py).

Piirrä kaava esim. leivinpaperille seuraavanlaisesti:
Piirrä harpilla ympyrä. 
Ympyrän säde, eli harppiin mitattava senttimäärä lasketaan seuraavalla kaavalla:

py - 4cm : 4
(päänympärysmitasta vähennetään 4 cm, jaa summa neljällä)


Piirrä ympyrän sivusta suoraa alas viivat. Leikkaa kaksi samanlaista kuviota tai yksi yhtenäinen pitkä kuvio. (huom valokuva otettu vinosta, minkä takia leikattu kuvio näyttää erilaiselta kuin päälle tietokoneella piirretty kuvio)

Taita kangas nurinpäin ja mallaa kaava päälle. Leikkaa kaksinkertaisesta kankaasta suorakulmainen pitkulainen pala siten, että toiseen reunaan jää vajaa 1cm saumavaraa, toisessa reunassa kaava on kiinni taitetussa reunassa. (= älä jätä saumavaraa). Ompele suora pitkä sivu kankaasta saumurilla tai kuten minä, ensin suoraa ompeletta ja sitten vielä reuna sik-sakilla.


Käännä kangas sen jälkeen siten, että ommeltu sauma tulee keskelle.


Asettele kaavapalat päälle nuppineuloilla kiinni ja leikkaa 7-10mm saumavaralla kangas kaavan muotoon kankaan päistä. (alla)


Ompele samalla tyylillä (suora + siksak) molemmat päädyt.


Mittaa keskisaumasta molempiin suuntiin 2cm ja piirrä merkit molemmille puolille.


Mittaa keskisaumasta alaspäin 7 cm ja piirrä merkki tähän kohtaan.


Yhdistä piirrokset kolmion muotoon ja leikkaa kolmio pois. 


Toista kolmion leikkaus molemmissa päissä.


Yhdistä pipon toisessa päässä juuri leikatun kolmion toiset reunat kohdakkain



Ompele uusi sauma nurjalta puolelta kiinni.


Käännä pipo oikein päin.


Ompele pipon toisen pään kolmiosauma samalla tavalla, nyt kankaan oikealta puolelta, kiinni.


Käännä pipon muotoon siten, että viimeiseksi ommeltu sauma tulee pipon sisäpuolelle.


VALMIS.

Tältä näyttää tyttösen päässä.


 Itse tykkään enemmän tästä pipomallista, jossa on vain takasauma.
Vähän vähemmän ommeltavaakin kuin sivusaumallisissa versioissa. 
Alla myös poikaversio trikoopiposta, samanlainen lähti myös lasten serkuille.


Ompelukoneen vierestä löytyy vielä kahta trikookangasta tähtikuviolla, joista piti valmistua itselleni pipoja... ei se itselleen tekeminen näköjään inspiroi siinä määrin kuin lapsille tekeminen... :)

Ohje on tehty rautalangasta vääntäen ja pipon teko saattaa siten kuulostaa vaikealta ja monimutkaiselta. Tosiasiassa yhden pipon teko alusta loppuun asti taisi viedä n. 30 minuuttia... :) 

Sitten vaan pipoilemaan ja ompelemaan, niin kauan kuin pakkanen vielä odotuttaa...

Satu




sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Avokadon kasvatusta...

Heippa!

Kellot on siirretty ja nyt on vapautunut juuri tuo kaivattu tunti blogipäivityksiä varten... :)

Keväällä päätin kokeilla avokadon kasvattamista. Ihan, noin niinkuin extempore.


  Siemenhän on mitä mahtavimman näköinen... 
(katteleeko kukaan muu siemeniä tällä silmällä???) :)


 Fiksuna ihmisenä tuuppasin siemenen multaan, enkä perehtynyt aiheeseen sen enempää.


Kesän kuluessa unohdin koko siemenen... kun ei ruukussa tuntunut mitään tapahtuvankaan.


Mutta sitten.... yhtenä heinäkuisena päivänä siemen oli haljennut ja keskeltä kasvoi pieni silmu... :)
Voi sitä riemun määrää!!


Yritin muistaa kastella ja niinhän tuo tuntui viihtyvän paahteisella terassilla.


Kylmien tultua siirsin kasvin sisälle. Tuossa se nyt vieressä nököttää, tuottaa kyllä uusia lehtiä, mutta vanhemmat rusehtuvat... Katsotaan nyt kuinka kauan kuivassa sisäilmassa selviää.

Myöhemmin aiheeseen perehtyessäni selvisi, että siemen kannattaa kuoria ja ilmeisesti hieman halkaistakin, ennen kuin asetetaan multaan. Nopeuttaa itämistä.

Kaikkea sitä tuleekin kokeiltua. 
Tekeeköhän tämä myös niitä avokadoja??? hahhahhah!

Ihanaa sunnuntaita!!
Satu




sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Pullasolmuja

Heips!

Perheen syyslomaviikko on lopuillaan. Iskä ja lapset ovat lomailleet ja kateellisena olen työpäivän jälkeen aina kuunnellut. mitä porukka on päivällä tehnyt. Kivaa oli ollut uimahallissa ja erityisesti geokätköilemässä. Vaunukin oli ehditty siirtää talviteloille ja auto katsastaa... :) 
(nuo kaksi viimeistä ei aiheuttanut kateuden tunteita... sain loistaa poissaololla!)
Parasta on varmasti ollut iskän kanssa puuhailu. 

Pullasolmuja leivoskelin jo aiemmin, kansallisena korvapuustipäivänä 4.10. 
Korvapuustit aiheuttavat edelleen päänvaivaa, en ole vielä saanut kehitettyä sellaista taikinaa tai pullan muotoa, jotka onnistuisivat hyvin. Siispä olen viime kerrat leiponut näitä solmuja, jotka maistuvat yhtä hyviltä ja onnistuvatkin tasalaatuisesti. :) 


1/2 litran pullataikinan jaoin kolmeen osaan.


Kauli suorakulmion muotoinen ohut levy. 
Voitele voilla, ripottele päälle sokeria/fariinisokeria ja kanelia. Käytin tällä kertaa fariinisokeria.


Taita levy pidemmältä sivulta kahtia.


Leikkaa 2-3cm paloiksi.


Leikkaa palanen vielä halki siten, että toinen pää jää n. 1cm verran kiinni.


Pyörittele molemmat sakarat erikseen rullalle.


Pyöritä vielä nämä kaksi rullaa keskenään rullalle.


Ja sitten tehdään normaali solmu, jätä solmun päät alle piiloon.


Tässä levyllinen solmuja. Kohota, voitele, ripottele päälle sokeriraetta ja paista.


Ja sitten syömään!!


Makoisia pullantuoksuisia hetkiä.

Satu



sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Eroon banaani-/kukkakärpäsistä!!

Heissan!

Takana touhukas viikonloppu kotosalla. 
Lapsilla ja miehellä alkoi syysloma, meikä suuntaa kuitenkin tavalliseen tapaan työmaalle aamusta.

Onko teillä liihotellut sisällä banaani- tai kukkakärpäsiä? 
Niitä pieniä ötököitä, joista ei periaatteessa mitään haittaa ole, mutta joita en kyllä siedä kotonani.
Meillä ne lisääntyivät omenakauden ollessa parhaimmillaan, taisivat rakastaa pöydällä olevia omppuja... :)

No, tässä teille muutama vinkki, jotka toimivat ainakin tässä talossa noiden hävityksessä.

Ota käyttöön pullon muotoinen esine, jossa on mahdollisimman kapea yläosa. Viinipullo on myös sopiva. 


Kaadoin pulloon viinietikkaa, voit myös jättää viinipullon pohjalle jämät houkuttimeksi.
Sitten vaan odotellaan ja aikamoinen saalis kertyi muutamassa päivässä.


Tämän toisen vinkin sain aikoinaan ystävältäni Veeralta ja se oikeasti TOIMII.


 Aseta kaikkien kukkien multaan pystyyn tulitikku, kukkakärpäset eivät ilmeisesti voi enää asustella rikkipitoisen tikun läheisyydessä... 


Eräs tuttava kertoi hankkineensa kotiin lihansyöjäkasvin ja sen jälkeen ei ole kärpäsiä näkynyt. :)

Tässä omat vinkkini pikkukärpästen häätöön.
Jos sinulla on muita toimivia vinkkejä, niin pistäpä jakoon!

Terkuin, 
Satu

torstai 9. lokakuuta 2014

Hassut hernepäät

Heips!

Loppukesästä askartelin lasten kanssa hassut hernetyypit. 

Tarvikkeet: kaksi tyhjää mehupulloa
multaa
kuivattuja herneitä
liimaa


Mehupulloista leikattiin alaosat irti.


Korkit talteen.


Kupit täyteen multaa.


Meiltä löytyi askartelukaapista valmiita silmiä, mutta ne voi toki askarrella paperista 
tms. Nenät liimasin pikaliimalla, sitten herneet kuppiin.


Laita ukot muutamaksi päiväksi pimeään ja pidä multa kosteana. 
Nosta pöydälle valoon, kun herneet alkavat itää.


Hah, tässä hassunkuriset hernepäät valmiina.


Sopivaa askartelua lasten kanssa... :)

Satu


sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Tervetuloa terassille!

Tervehdys!

Terassipostausta olisi nyt vihdosta viimein tulossa. 
Aika riittää kyllä kivasti kaikkeen tuunaukseen ja touhotukseen, mutta millään ei tunnu riittävän tähän itse postaukseen... ;)

Meidän  talo on kohta 8 vuotta vanha, meidän omin (ja appiukon) käsin rakennettu.
Terassi on L:n muotoinen.
Katettuna on reilu puolikas. Tämän katetun osan lasitimme kaksi vuotta sitten.

Sen jälkeen terassista on tullut yksi ylimääräinen, ihana kesähuone. Terassin käyttöikä pitenee kesäkauden molemmista päistä aurinkoisilla keleillä... Siis niin tykkään, Lumi ei sada enää terassille, eikä lehdetkään. Siitepölyä löytyy edelleen keväisin, mutta ei samassa määrin, kuin aiemmin.


Tässä yllä näkyy nuo tähtiruukut ikkunalla ja kaitaliina pöydällä.


Etelän puolen ikkunoissa on puiset sälekaihtimet (alakuvassa oikealla), joilla saa sopivasti säädettyä terassin lämpötilaa aurinkoisella säällä. Tuo munatuoli on kyllä ihana. Terassille hankittiin verhot ikkunoiden vierelle, ne tekevät terassista enemmän huonetyyppisen.


Kattoon jätettiin petsattu parru näkyviin ja katonrajaan on asennettu autokaiuttimet (jotka kestävät kosteutta ja pakkasta).


Tässä vielä kuva munatuolista L:n eri suunnasta. Ikkunat ovat avattavia, joten läpiveto onnistuu. Lukittava lasinen terassiovi löytyy, mutta kuva on jäänyt ottamatta.


Ja Ikean tarjoiluvaunusta petsattu viihdenurkkaus, josta löytyy mm. tuunattu maljakko ja kivi-taulukin (joka ei ole päässyt vielä seinälle) sekä antiikkinen kasetti-cd-radiosoitin.


Sitten muutama tunnelmakuva hämärässä, jotka eivät kyllä tee alkuperäiselle tunnelmalle oikeutta. Valitettavasti kuvat ovat myös kaikki hieman epätarkkoja... (kameran vika... hehheh)
Terassin ikkunaseinustan alaosaa valaisee ledilista.


Lisäksi kaksi seinävalaisinta löytyy.



Ja viimeinen kuva ulkoapäin...


Jos pohdit oman terassisi lasitusta, niin voin kyllä lämpimästi suositella.
Kyllähän tuo lasitus jonkin verran kustantaa, mutta on kyllä lisännyt terassin käyttöä koko rahan edestä.

Terveisin, Satu

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...