tiistai 27. tammikuuta 2015

Glögijuustokakku, maidoton suklaajuustokakku ja maidoton appelsiinimuffinssi

Hups!

Joulu taisi jo mennä... mutta glögijuustokakun (ja parin muunkin) ohje on päivittämättä... :)

Joulun aikaan kävi kahvittelemassa vieraita, tai no, ihan tuttujahan nuo olivat ;)
Tarjolla oli lähinnä makeita herkkuja. Yksi vieraista oli täysin maidoton, joten muutaman maidottomankin tarjottavan väänsin.

Kuvankäsittelyä olen myös yrittänyt harjoitella eri ohjelmilla viime aikoina, se vuoksi tässä postauksessa on muutamalla tyylillä kuvia... :)


Tarjottavana oli kaneli-ässiä, vihreitä kuulia, pipareita, Fazerminttejä....


Perinteiseen tapaan, valmiita juustokakkuohjeita piti vähän soveltaa. 


Glögi-juustokakku 

150g piparkakkuja
75g voita

4 liivatetta
200g maustamatonta tuorejuustoa
2rkl vettä
1,5dl sokeria
2tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua
1tl kanelia
2,5dl vispikermaa

4 liivatetta
3dl Marlin glögitiivistettä
1dl vettä

Murskaa piparkakut ja sekoita sekaan sulatettu voi. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. 

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita tuorejuusto, sokerit, sitruunamehu ja kaneli keskenään. Vatkaa toisessa kulhossa kerma vaahdoksi. Kääntele kerma tuorejuustoseoksen joukkoon. Liota pehmenneet liivatteet vesitilkkaan ja kaada ohuena nauhana kokoajan sekoittaen juusto-kerma -seokseen. Nosta kylmään hyytymään 3-4 tunniksi.

Liota liivatteet pehmeiksi vedessä. Kuumenna 1d vettä kattilassa ja liota liivatteet tähän. Kaada seos glögitiivisteen joukkoon. Jäähdytä hetki, jos seos on vielä kuumaa. Kaada varovasti lusikkaa pitkin glögiseos hyytyneen juustokakun pinnalle. Anna hyytyä vielä muutama tunti kylmässä.

Koristele haluamallasi tavalla.


Alla kuva appelsiinimuffinsseista suklaakuorrutuksella.
Resepti löytyy täältä. 

Kun vaihdat voin reseptissä maidottomaksi leivonta-margariiniksi (esim. hopeinen Sunnuntai), niin resepti on maidoton.



Maidoton suklaajuustokakku

10 digestive-keksiä (maidoton)
50g maidotonta margariinia (esim. hopeinen Sunnuntai)

4 dl maidotonta vispiä (käytin Sunnuntai kuohkea vispi)
200g tummaa suklaata (maidoton)
2 dl sokeria
2 kananmunan valkuaista

Murskaa digestivet pieniksi ja sekoita sekaan sulatettu margariini. Painele irtopohjavuoan pohjalle. Vaahdota vispi. Sulata suklaa. Vatkaa toisessa kulhossa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Yhdistä vispi, suklaa ja valkuaisvaahto. Kaada murupohjan päälle. Nosta kakku pakkaseen hyytymään muutamaksi tunniksi ja ota sieltä n. 30min ennen tarjoilua sulamaan. 

Tämä kakku ei ole juustoa nähnytkään, mutta nimesin sen silti juustokakuksi. Kakku ei myöskään tarvitse liivatetta. Kakun voi tehdä pakkaseen hyvissä ajoin ennen käyttöä. Maku on suklainen, mutta kyllä sieltä läpi maistuu tuo maidoton kerma jonkin verran. Muita maidottomia vispejä en ole kokeillut, joten tietoa ei ole, olisiko joku muu valmiste parempi. Esim. jokin soijapohjainen, tämä omani oli kaurapohjainen.


Tarjolla oli tietysti myös juustolajitelma kekseillä ja viinirypäleillä... 
Tuolloin jouluähkyssä ei oikein mitään jaksanut kunnolla maistella, NYT kyllä maistuisi... :)


Glögiä ei taida kaupasta saada muutoin kuin jouluna, mutta muut reseptit käyvät kyllä ympäri vuoden... Ensi joulua odotellessa... :)

Mukavia talvipäiviä toivotellen...
Satu

torstai 22. tammikuuta 2015

Kutsukortti 170v -juhliin

Tervehdys!

Sain suvulta pyynnön väsätä kutsukortin mummun ja vaarin 170-vuotisjuhliin. Kutsuja tehtiin vain yksi kappale ja se meni päivänsankareille.

Halusin tehdä hieman vanhan tyylisen kortin ja jotenkin tuo maaginen luku piti myös saada näkyviin. Tällainen siitä sitten tuli.

Tuosta kukkapaperista lähti koko kortin värimaailma hahmottumaan.


Paperissa oli kohokuviota ja hieman kimallettakin.


Sini-turkoosi -väri napattiin noista pienistä kukista. Saman väriselle pahville leimattiin "Kutsu" ja leikattiin reunat kuviosaksilla. Reunat käsiteltiin vielä musteella. kiinnitys alapahviin kaksipuolisella teipillä koho-efektin aikaansaamiseksi.


Pahvinumerot maalattiin askartelumaaleilla ruskean värisistä turkoosin sinisiksi...


...ja päälle liimattiin paperipitsinauhaa.


Sisäsivulle varsinainen kutsu. Kaikki paperireunat käytiin läpi mustetyynyllä.
 

Yläreunaan vielätarra.


Olipahan taas hauska projekti. 
Pahoittelen lähikuvien suttuisuutta.... hieman olisi vielä opittavaa loittorenkaiden kanssa kuvaamisessa... 

Ihanaista loppuviikkoa!
Satu

perjantai 16. tammikuuta 2015

Nukkekodin keittiö

Moikka!

Nukkekoti kalustuu omaa hiljaista vauhtiaan. Nyt on päivitys-vuorossa keittiö.


Lamppu syntyi pitsin palasta, muovirinkulasta ja satiininauhasta.


Satiininauhan palasilla lamppu solmittiin kiinni katossa olevaan ledivaloon.


Tässä valmiina.


Kalusteita tyttö on saanut lahjaksi ja viime kesänä Tampereen Nukkelan loppuunmyynnistä hankin allaskaapin sekä seinällä olevat kaapit ja hieman astioita.

Jääkaappiin on ladattu hieman juotavaa ja syötävääkin.


Tiskikoneeen saa auki ja hurisee nappia painaen... :) 
Seinäkaapissa säilytetään posliiniastiastoa.


Verhon tein virkkaamalla rimpsureunuksen puutangon ympärille, reunat ketjusilmukkaa ja yläreunasta virkkaus "verhotangon" ympärille.


Sitten sopiva kangaspala...


...joka harsitaan kiinni virkkaukseen.


Lopuksi viimeistely laskoksin.


Nyt, kun katsoo keittiötä tästä kulmasta, niin hellan päälle kuuluisi kyllä vielä huuva. 
Leikkitila saattaa kyllä kaventua liiaksi...


 Pöytä on katettu kahvikupein ja kynttilöin.
 

Pieni pöytätaso löytyy vielä keittiön reunasta.


Ulkopuolelta katsottuna näyttää ihan kotoisalta.


Huom! Tämä keittiön järjestys oli äidin käsialaa, tyttönen on muokannut sisustuksen aivan uuteen uskoon sitten tämän kuvauksen... mutta niinhän sen kuuluukin mennä. :)

Satu

maanantai 12. tammikuuta 2015

Kynttilälyhty ja feikkikynttilät

Heips!

Alkutalvesta kaivoin kellarin uumenista vanhan lyhtymme. Lyhty on todella yksinkertainen ja näkyy olevan ruosteessakin. Tämän aion ehdottomasti myöhemmin maalata sekä peltiosiltaan että lisäksi kuviomaalata laseihin. 


Pikatuunaus lumihiutale-tarroilla sai kiireiden vuoksi riittää täksi talveksi.


Mutta se, miksi päätin postailla tästä pikatuunauksesta oli oikeastaan nuo kynttilät.
Kotonani palaa harvakseltaan kynttilöitä, mutta ehdottomasti aitoja sellaisia, vaikka vastaavatkin päästöiltään passiivista tupakointia...


Mutta ulos kynttilälyhtyyn ostin kokeeksi ledi-kynttilät, jotka olen asettanut syttymään joka ilta klo 16 ja palavat n. 6 tuntia hieman vilkkuen, vaikuttaen siis oikeilta kynttilöiltä.


Tähän olen ollut tyytyväinen, patterit ovat kestäneet hyvin, kertaalleen ne olen vaihtanut. 
Tosin talvikin on ollut pakkasen puolesta leuto. Hyvin toimivat ulkonakin!! :)

"feikkikynttilöiden" tunnelmista nauttien,
Satu


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Eteiseen kepakosta naulakko

Heipähei!
... ja hyvää tätä vuotta.

Olen taas vaihteeksi lomaillut ja pitänyt blogitaukoakin... 
No, lomailu ei täällä kyllä valitettavasti ole peukalon pyörittelyä, perus lapsiperheen rutiinit säilyvät lomallakin. Tällä kertaa lomaa vietettiin lisäksi kellaria siivoten... Puolet kellarista on remontissa ja remontti alkaa näyttää valmistumisen merkkejä. Siispä nyt alkoi hillitön remonttipölyn putsaus ja tavaroiden paikalleen/kaatikselle kantaminen. Hommaa riittää varmasti vielä puoleksi vuodeksi eteenpäin, kun aikataulurajoja ei ole asetettu ja hommaa tehdään hiljalleen tunti silloin ja tunti tuolloin.

Niin, kotiteatterihuonehan tuonne siis valmistuu, tai oikeastaan muuttaa 1.kerroksen tiloistaan suurempiin tiloihin. Ja entinen kotiteatterihuone muuttuu meikäläisen askartelu/kirjastohuoneeksi. Ja nykyinen kirjasto muuttuu "musiikkihuoneeksi"... pysyitkö kärryillä... :)

Ja sitten itse aiheeseen... ;)
Olen etsinyt meidän pieneen eteiseen pientä naulakkoa jo pidempään, mutta kaikki myytävät versiot ovat olleet alaosistaan liian leveitä. Syksyisellä metsäretkellä iskä kaatoi metsänomistajan luvalla minulle pari pikkukoivua, jotka ovat olleet kuivumassa autotallissa.

Joulun alla kuorin toisen kepakon, leikkelin oksat sopivan mittaisiksi ja maalasin sen valkoiseksi.


Istutin kepakon Ikean korkeaan maljakkoon, johon laitoin pohjalle hiekkalaatikkohiekkaa... 


... ja koristeeksi suuria käpyjä. Täytyy katsoa keväämmällä, saisiko kepakkoon valettua jalan betonista, jolloin toimisi varsinaisena naulakkona paremmin.


Tuossahan tuo nyt sitten on, sopii valkoisena kyllä eteisen uudistuneeseen värimaailmaan.

 
 Joulun aikaan pienet ledi-lyhdyt olivat koristeena...


Sellaista tällä kertaa. 

Satu