sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kiukkutyyny

Tervehdys!

Meillä asustelee yksi 7-vuotias, kiukkuinen pikkumies.
No, eihän tuo nyt aina kiukkuinen ole, mutta onglemat liittyvät juuri niihin kiukunpuuskiin. Kiukku iskee päälle niin nopeasti, ettei herra ehdi oikein reagoida tilanteeseen muuten kuin potkaisemalla tai lyömällä kiukuspäissään seinää tai lähellä seisovaa ihmistä. Keskustelut ja kiukun hallinta on tuottanut siinä määrin tulosta, että ihmiset ovat useimmiten jo suojassa kiukunpuuskilta.

Kerran kysyin herralta, että mitä eläintä hän omasta mielestään muistuttaa kiukkuisena. 
No, arvatkaa mikä oli vastaus?? Tyrannosaurus rexiä!!! :)

Pohdittiin sitten yhdessä, että mitä saisi potkia tai lyödä kiukkuisena, kun seinät ja ihmiset eivät olleet hyviä kohteita. No, päätettiin tehdä herralle kiukkutyyny.

Ostin isoimman tyynyn, jonka kaupasta löysin. Olisikohan 80 x 80 cm.
Päätin päällystää tyynyn fleecekankaalla (valmis Ikean fleece-peitto) ja väriksi valikoitui punainen. Punainen sopii pojan huoneen muuhun sisustukseen ja kuvastaa myös kiukkua. 

Tyrannosaurus rex:n kuvan löysin netistä.


Sommittelin kuvan käsituntumalla huopakankaalle ja leikkasin irti.


Sitten leikkelin mustasta ja valkoisesta huopakankaasta osia.


Alla sommittelu ennen ompelua ja täyttöä.


Tässä tyrannosaurus ommeltuna kankaaseen ja täytettynä. Reunat rajasin mustalla kangastussilla.


Hampaat ompelin kiinni vain yhdestä reunasta, joten ovat "irrallaan".


Tässä vielä kuva valmiista tyynystä. 


Seuraavaa känkkäränkkä-päivää odotellessa! 
Toivottavasti kiukkutyyny löytyy läheltä, kun sitä seuraavan kerran tarvitaan. :)

Terkuin, Satu

4 kommenttia:

  1. No onpa hieno idea ja lopputulos on mahtava. Kerrohan sitten, toimiko idea :)
    terkuin Liisa

    VastaaPoista
  2. Vähän mietityttää nuo hampaat ja tuo liimattu muovisilmä, jos Rex saa kunnolla turpiinsa... :) Mutta kerrotaan kyllä kuulumisia.

    VastaaPoista
  3. Useat pikkupojat varmaan haluaisivat tuollaisen tyynyt vaikka ihan vaan omien huoneidensa koristeeksi. Upea!

    VastaaPoista