perjantai 24. huhtikuuta 2015

Ruusukranssi

Heissan!

Tämä projekti ehti hautua päässä ainakin puoli vuotta, ennen kuin sain sen toteutettua. 
Toki materiaalinkin keräys kesti hetkisen... :)


Löysin kivan kranssipohjan kaupasta, joka sopi tähän projektiin enemmän kuin hyvin.


Alla laatikollinen kuivattuja ruusuja viime vuosien ajalta.


Sävyjä oli kertynyt mukavasti, joten valinnanvaraa riitti.


Sitten vaan kuumaliimailemaan ruusuja ja lehtiä kiinni kranssiin.


Halusin useampaa väriä, mutta päädyin lopulta kolmeen, ainakin kaksi punaisen sävyä jätin käyttämättä.


Koko kranssillinen ruusuja alkoi vaikuttaa liian tunkkaiselta, joten jätin ruusuilun puoleen väliin.


Varastoista löytyi punainen puusydän...


...jonka maalasin pariin kertaan valkoiseksi.


Ruuvasin yläreunaan kiinni metallirinkulan ja liimasin pienen ruusun vielä sydämeen. Itse teksti tuotti hieman päänvaivaa, muutamia englannin kielisiä hauskoja tuli mieleen, mutta halusin tekstin ihan perus-suomenkielellä. Ruusunen -lyhyt ja ytimekäs, päätyi lopulta sydämen tekstiksi.


Tässähän tuo sitten valmiina. 
Suhautin vielä ruusujen pinnalle Oasis-merkkistä floral spray:tä, 
joka teki himmeän kiillon kuivakukkien pintaan.


Koristaapi toistaiseksi olohuoneen seinää.
Olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen... :)
(sai ilmeisimmin hautua riittävän kauan tuolla päänupin puolella...)

Terkuin Satu

5 kommenttia:

  1. Voi kuinka kaunis toteutus jälleen! Tätini teki vastaavia mutta lakkasi ruusut läpinäkyvällä lakalla tai hauskoilla kynsilakka-väriyhdistelmillä, niistä tuli aikas mukavia (ja rapisemattomia) kanssa.
    Aurinkoisia kevätpäiviä teille! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kynsilakka- lakkaus kuulostaa hauskalta, täytyy joskus kokeilla... :)

    VastaaPoista
  3. Onpa ihana kranssi! Itselläkin on parikin noilla kuivatuilla ruusuilla tehty, mutta eivät lainkaan noin nättejä. terkuin Liisa

    VastaaPoista
  4. Kiitos LIisa, tämä oli oma ensimmäinen kokeilu.

    VastaaPoista