keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Valmistujaisjuhlat vol.1

Heips!

Sain tuossa keväällä lisätutkinnon valmiiksi ja juhlimme sitten muutaman kattauksen verran tätä saavutusta. Ensimmäiseen kattaukseen saapuivat lähisukulaiset perheineen sekä omalta että mieheni puolelta. Sama poppoo juoksee meidän perheen synttärijuhlissa useamman kerran vuodessa, joten halusin tarjota tällä kerralla jotakin muuta, kuin tavalliset kakkukahveet. 
Tarjolla oli sitten seisovasta pöydästä ruokaa ja päälle kyllä sitä kakkuakin. :)

Juhlapöytään halusin kukkia, mutta en ollut huomannut sellaisia hankkia. Huomasin kuitenkin kuihtumassa olleen kukkakimpun potentiaalin ...


ja muokkasin siitä pikkukimput ruokapöytään.


Kattaus oli sinänsä ihan yksinkertainen: Kaksi pitkää pöytää peräkkäin ja niihin valkoiset pöytäliinat. Yksi pitkä Vallilan kaitaliina, pikkukynttilät ja pikkuiset kukkakoristeet sekä keväiset servetit.


Tarjolla oli salaattiainekset: salaattia, kurkkua, tomaattia, fetaa, oliiveja, paprikaa, persikkaa, mandariinia, siemeniä, paahdettua sipulia, krutonkeja, nachoseja, salsaa...
(allergisia on useampia, sen vuoksi salaattiainesten esille laitto erikseen on kätevämpää)


...viinirypäleitä, juustolajitelma...


Lämpimänä ruokana: lohkoperunat, parsakaalia, itse tehdyt lihapullat, possun filee, ruskeakastike.


Kala-puolella vielä savulohta ja mäti-smetana-sipuli täytteisiä kananmunia.


Itse tehtyä leipää...


... Gluteenittomalle tein gluteenittomat sämpylät (kuvassa takana). 


Jälkkäriksi kinuskikakku.


Pötsit saatiin kyllä tällä kattauksella täyteen, muutama päivä syötiin vielä omallakin porukalla... :)

Satu

2 kommenttia:

  1. Emäntä on siellä jälleen loihtinut parasta pöytään. Kyllä ihan vesi herahti kielelle. Itsekin ostin tuota Vallilan kaitaliinaa, koska se vain on niin kaunis.

    VastaaPoista