torstai 27. elokuuta 2015

Kirsikkapiirakoita...

Heips!

Meidän pihan suklaakirsikka-puu on tänä vuonna tuottanut niin paljon kirsikkaa, että sadon tuhoaminen on t-o-d-e-l-l-a tuottanut päänvaivaa... :)


Ja sitten kun sattuu olemaan vielä pikkutarkka ja vaativa omien leipomusten suhteen...

Kirsikkapiirakkaa on tehty nyt kolmella täysin erilaisella reseptillä, joista ainoastaan yhden kelpuutin uudelleen joskus tehtäväksi. Se seuraa tässä...

Kirsikkapiirakka nro1

Pohja:
125g voita
1 dl sokeria
1 muna
2,5 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

8dl kirsikoita

Täyte:
200g ranskankermaa
3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
2 rkl sitruunamehua

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi, lisää muna sekaan hyvin vatkaten. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää seokseen. Painele taikina 28cm piirakkavuoan pohjalle jauhojen avulla.


Perkaa ja VALUTA kirsikat esim. talouspaperin päällä ja kaada pohjan päälle.


Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään ja kaada kirsikoiden päälle.


Paista 175-200 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia, anna hieman jäähtyä.


Avot!


Tämä oli oikein hyvä, makunystyröitä hellivä piirakka.


Kirsikkapiirakka nro 2

Jos pidät paistetuista juustokakuista, niin tämä versio saattaa miellyttää sinua...
Mies tykkäsi, itse en niinkään...

Pohja:
12 kpl Digestive-keksejä
100g voita
1 dl fariinisokeria

täyte:
200g tuorejuustoa
1 dl maitoa
2 munaa
1/2 dl fariinisokeria

5 dl kirsikoita

Murskaa digestive-keksit, lisää fariinisokeri ja sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi. Painele 24-28 cm piirakkavuoan pohjalle.


Notkista tuorejuusto, sekoita muut täytteen aineet sekaan ja kaada pohjan päälle. Ripottele pintaan kirsikat.


Paista 200 asteessa 30 minuuttia.


Tämä ei mielestäni täyttänyt täydellisen piirakan kriteerejä, mutta saattaa olla, että joku muu on eri mieltä...

Kirsikkapiirakka nro 3.

Tämä on ns. Amerikkalainen kirsikkapiirakka.
Tämä ei jostakin syystä ollut ollenkaan mieluinen, vaikka ulkonäkö olikin mukava. Kirsikan maku oli liian hapan, vaikka itse asiassa lisäsin sokeria sekä pohjataikinaan että täytteeseen.
Toki kirsikka-laadulla on paljon happamuuteen vaikutusta...


Jos kuitenkin haluat tehdä piirakan, niin ohje löytyy täältä. :)


Sellaisia tällä kertaa.
Nyt on ihan oikeasti kirsikkapiirakka-kiintiö täysi!

Satu :)


3 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää, mutta eipä paljoa pääse kokeilemaan, sillä kirsikkapuuni teki tasan yhden kirsikan ja muut tippui alas jo alkuvaiheessa. Puutarhuri totesi, etteivät ole pölyttyneet. Kirsikkani kokivat siis keskenmenon. Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
  2. Mulle olis kyllä varmasti uponnut nuo kaikki! :D Leppoisaa sunnuntaita ja sujuvaa arkea sinne. :)

    VastaaPoista
  3. Kirsikoiden keskenmeno... :D No niinhän se tietysti on!! Meillä ilmeisesti pörriäisiä riittänyt, kun molemmat kirsikkapuut tuottivat parhaimmat satonsa ikinä... toisen puun kirsikat saivat surutta mennä lintujen suihin, kun ensimmäisenkin sadon tuhoamiseen ei mitenkään omat voimavarat riittäneet... :) Kaikennäköisiä ongelmia sitä ihmisellä onkin!

    VastaaPoista