sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Pehmuste keinutuoliin, lahja 60-vuotiaalle

Heips!

Oma isäni vietti hiljattain pyöreitä syntymäpäiviä. 
Mietin pitkään, mitä ostaa lahjaksi miehelle, jolla on jo kaikkea ja joka juuri kolkuttelee eläkeiän kynnyksiä. Iskän mökillä on pirtissä oman vaarini vanha keinutuoli, joka toimii oikein hyvin, vaikka onkin moneen kertaan korjailtu. Jostakin syystä keinutuolipaikka on tuolla pirtissä aina hyvin haluttu.


Siispä päätin ostaa omien lasteni vaarille keinutuolin, jotta pirtissä olisi useampi kiikkuva kapistus.
Mökillä on paljon vanhoja kalusteita sekä rottinkinen kalusto. Mitään uutta tai modernia en kuitenkaan halunnut ostaa, lisäksi halusin kapean ja mukavan keinutuolin.

Selasin Huuto.net ja Torin valikoimaa ja muutaman kunnan takaa löysinkin mielestäni oikean helmen. Kyseessä oli siis käytetty keinutuoli, joka oli jäänyt perikunnan myytäväksi. 
Kyseessä oli kuitenkin Urjalan keinukalusteen aito keinutuoli. 


Maalipinnassa oli varsinkin jalaksissa hieman naarmua, mutta kokonaisuutena niin hyvässä kunnossa, etten koskenut siihen ollenkaan. Tämä tuoli oli erittäin kiva istua ja keinui mukavasti. 

Halusin kuitenkin lahjaan jotakin omatekoistakin...
Siispä väsäämään pehmustetta.

Tyynyksi valikoitui kotoa höyhentäytteinen koristetyyny.


Ompelin lakanakankaasta päälle pysyvän suojuksen.


Sitten virkkasin luonnonvalkoisesta trikookuteesta 8:n koukulla etu- ja taka-osan, jotka kiinnitin toisiinsa.


Tässä lähikuva neuloksesta. 
Joka toinen kerros pylväitä, joka toinen kerros *pylväs, 2kjs* -toistaen. 


Takaosan jätin auki ja solmin kiinni kolmella narunpätkällä, jotta päällisen voi irrottaa pestäväksi. Meinasin ensin laittaa taakse napit, mutta onneksi tajusin, että napithan naarmuttaisivat maalipinnan rikki keinutuolista... :)


Tässä tuo tyyny vielä tuolissa.


Keinutuolin niskatuen takapuolelle kiinnitin vielä kaksipuoleisella teipillä kiinni omistajan nimen... ;)
Kyltti ostettu valmiina jostakin, kirjaimet maalasin valkoisella huonekalumaalilla ja liimasin kiinni.


60-v. syntymäpäivää vietettiin mökillä pionien kukkiessa ja auringon paistaessa lähiperheen kanssa. Ruokana tarjoilin kermaista lohikeittoa itsetehdyn leivän kera, jälkkäriksi mansikoita ja vaniljajäätelöä.. mmm... 
Päälle saunaa ja järvessä räpiköintiä... 


Lisää tätä, mukavaa oli!!!

Terveisin, Satu

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

DIY liitutaulu

Heips!

Leikkimökin sisustelu jatkuu...
Alkukesästä löysin kirpparilta taulun pokat 10 euron hintaan... löytö!!! :)


No, pokat lähtivät mukaan ja visiona oli heti liitutaulu.
Alla hieman lähikuvaa kehyksistä, tuollainen kullattu kehys, joka oli sopivasti kolhuilla.


Mies leikkasi minulle vanerista tauluun sopivan levyn.


Johonkin aiempaan projektiin olin hankkinut liitutaulumaalia (alla), jota en kuitenkaan ollut käyttänyt. No nyt se pääsi käyttöön.


Ohjeen mukaan maalia levitettiin telalla kaksi kerrosta eri suuntaan telaten. Tein varmuuden vuoksi kolme kerrosta.


Liimasin levyn kehyksiin.


Tuonne leikkimökin takaseinään tämäkin sitten päätyi.


Alla vielä 5-vuotiaan taiteilijan piirros... :)


Kesäterveisin, 
Satu

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Väskin seikkailusaari

Heips!

Kävimme heinäkuun alussa Naantalissa Väskin seikkailusaarella. Halusin tehdä paikasta ihan oman postauksen, koska mistään ei tuntunut löytyvän kunnollista tietoa paikasta.
Väskin kotisivuilla oli muutamia kuvia paikasta, mutta jotenkin olisi halunnut lisätietoa.
Hintaa paikalla oli 23 euroa/hlö (2-vuotiaasta vaariin), joten ei ihan halpaakaan lystiä.
Useilla keskustelupalstoilla paikka oli haukuttu.

Meidän vierailupäivänä paistoi aurinko täydeltä terältä ja helleraja oli rikottu. Mukana menossa siis 5- ja 8-vuotiaat lapset, äippä ja iskä. Tämä kirjoitus on tehty ilman yhteistyökuvioita, joten voitte luottaa siihen, että teksti ja mielipiteet ovat aivan omiani... :)

Saarelle mentiin "merirosvolaivalla", joka lähti Naantalin sataman Muumimaailman puoleisesta reunasta, matka kesti vajaa 30 minuuttia. Matka kuului hintaan. Ihan hauska kokemus sekä itselle että lapsille, tosin lasten mielestä matka kesti liian kauan.


 Saaressa sai omaan tahtiinsa kiertää pisteitä, joissa oli jokaisessa jokin tehtävä ja vastausvaihtoehdot. Kartan sai lippujen oston yhteydessä mukaan. 
Kuvia en jokaisesta pisteesta ottanut, mutta ehkäpä niistä tärkeimmistä.

Alkupään tehtäväpisteellä oli kullan huuhdontaa. Meidän vateihin ei kultaa uiskennellut, mutta kaksi muuta samaan aikaan hippuja etsinyttä sai saalista. Lapset (ja iskä) olivat kyllä ihan tohkeissaan ja täysillä mukana.


Saaren keskellä kiersi luontopolku, jonka varrella saattoi nähdä myös kukkia... :)
  (ja kimalaisia)


Yksi tehtävä oli ratasten järjestely. Tämä rasti oli kyllä turhankin helppo, kun ratasten kuluttamat ympyrät alla olevaan vaneriin paljastivat oikean järjestyksen... :/


Yhdellä rastilla oli kaksi erilaista köysirataa, joissa oli kuitenkin oudot painorajoitukset. Pienempään rataan pääsi yli 25kg ja isompaan yli 30kg painavat. Olikohan niissä yläpainorajaa... en muista. 
Eipä noita kukaan valvonut, joten olisihan tuo meidän pieninkin voinut niistä laskea...


Eräällä rastilla oli tällaisia hauskoja puumajoja, joista piti etsiä asioita. Noita taisi olla neljä kappaletta.


Lasten yksi suosikki oli puhallusputki-rasti. Tehtävänä oli puhaltaa putkeen, johon oli asetettu ammus ja osua ammuksella tuohon pääkalloon. Eri osioista sai eri määrän pisteitä. Meidän 5-vuotiaalle tuo tehtävä oli liian vaikea, mutta 8v suoriutui hyvin.


Puolessa välissä saarta oli piha, jossa oli mm. kaneja...


...lampaita ja possuja. Näiden ruokkimisessa ja ihastelemisessa kuluikin tovi.


Samalla alueella oli nuotiopaikkoja ja kota, joissa pystyi paistamaan omia eväitään. Tuli oli valmiina ainakin silloin, kun me olimme paikalla.

Samalla aukiolla sai myös painaa rahan (maksusta) ja tehdä veneen (maksusta).


Uimaranta sekä ilmeisesti myös sauna oli saman aukion reunassa ja siellä näytti porukkaa olevankin uimassa.

Yhdessä toimintapisteessä oli palikkaleikkejä, joista meidän lapset kyllä ihan vielä innostuivat, mutta en voi kyllä kuvitella ala-asteen viimeisimmiltä luokilta olevia enää tuolla leikkimässä.


Yksi pojan suosikeista oli jousipyssyllä ampuminen. Ohjaaja neuvoi vieressä oikeaoppisen otteen ja nuolen asettelun kanssa. 


Toinen ehdoton suosikkirasti oli kalliokiipeily...


...ja sieltä laskeutuminen. 5-vuotias ei uskaltanut kiivetä, mutta tämä vanhempi olisi mennyt toisenkin kerran.


Pienimuotoinen kiipeilyrata löytyi saaren loppuosista...


...ja vei korkealle lintutorniin, josta sai ihailla maisemia.


Viimeisenä kiipeiltiin hämähäkin verkossa...


Noh, kaiken kaikkiaan mukava reissu. Meillä kierrokseen kului 2,5 tuntia, matkoineen 3,5 tuntia. Pysähdyimme välipalalle puolessa välissä, emme käyneet uimassa tai paistelemassa ruokaa, jolloin aikaa olisi mennyt enemmänkin. Väkeä oli aika vähän, rasteille ei juurikaan tarvinnut odotella.

Saaren kohderyhmää ovat mielestäni 5-10-vuotiaat, parhaiten soveltuu 7-9 -vuotiaille. Jos haluat lapsille puuhapäivän, jossa he touhuavat luonnossa ja pääsevät itse tekemään ja kokemaan, niin valitse tämä! Ei ole vaihtoehtoinen kohde verrattuna huvipuistoon. 

Hinta oli mielestäni aika suolainen... 92 euroa 4 hlön perheeltä.

En kuitenkaan ole pettynyt kohteeseen. Lapset viihtyivät, mikä oli tietysti pääasia.
Menisinkö uudelleen... ehkä en.

Toivottavasti sinä ja perheesi viihdyt Väskin seikkailusaarella... :)

Satu

tiistai 14. heinäkuuta 2015

DIY viirinauha ilman ompelukonetta

Heips!

Halusin tehdä uuteen leikkimökkiin kankaasta viirinauhan, mutta en millään olisi halunnut kaivaa ompelukonetta esille. Siispä päätin soveltaa...


Leikkasin leivinpaperista alla olevan muodon ja kiinnitin sen nuppineuloilla kankaaseen ja leikkasin kankaasta samanmuotoisen palan.


Näin.



Itseltäni löytyi kaapista Lidlistä ostettu silitysnauha-setti.


 Leikkasin silitysnauhasta ohuita soiroja, joiden avulla taitoin reunat.


Myös kärkiosa taitettiin ja silitettiin kiinni.


Yläosan reunoihin pienet taitokset.


Itse yläreunan taitos oli suurempi ja silitysnauha asetettiin aivan taitoksen reunaan, jolloin viirin yläosaan jäi narun mentävä onkalo.

Sitten vaan eri väreistä samanlaisia viirejä ja lopuksi narun veto viirien läpi.


Sinne se sitten pääsi, leikkimökin peräseinälle.


Huomioithan, että tähän tapaan valmistettu viirinauha soveltuu vain seinälle ripustettavaksi takaosan epäsiisteyden vuoksi.

Terkuin, 
Satu

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Lomakuulumisia...

Heips!

Terveisiä lomalta. Toista viikkoa lomaillaan.
Viime viikon vietimme Etelä-Suomessa asuntovaunuillen.
Teemana: ei aikatauluja, ei suunnitelmia. Lähinnä säiden mukaan sinne, missä paistaa! :)


Lomamatkan alussa kaivoin järkkärini esille ottaakseni muutaman kuvan ja kone piippasi heti akun tyhjäksi... Ei laturia... Höh!! Mutta onni onnettomuudessa, naisen käsilaukun pohjalta löytyi pokkarikamera, jonka akku keski koko reissun... mitäpä naisen käsilaukun pohjalta ei löytyisi... ;)
Kuvat on siis napattu pokkarilla, mutta ei niistä ehkäpä paljoa parempia olisi tullut sillä järkkärilläkään... ;)


Koko viikon reissun ajan olikin aivan mahtavat säät, tiistaina oli ainoa sadepäivä ja sen päätimme viettää Helsingissä. Vaunu oli parkissa Vihdissä, josta hurautimme päiväksi pääkaupunkiin. Kohteena oli Luonnontieteellinen museo, jonka sisältö sopi hyvin meidän 5- ja 8-v. mukuloillekin.


Sitten Tammisaareen, jossa vierailimme Raaseporin linnanraunioissa.


Poitsu on tosi kiinnostunut kaikesta vanhasta (dinosauruksista linnoihin), joiden vuoksi myös tämä kohde oli erittäin mieluinen hänelle.


Olihan tuo hieno kohde. 
Ja sitten kun oikeasti ajattelee elämää siellä 1400-luvulla, jolloin Ruotsin hovia asusteli siellä, niin kaikki tuntuu jotenkin käsittämättömältä. 


Matka jatkui Hankoon ihastelemaan hiekkarantoja, tuulivoimaloita ja satamaa.


Hangon satamassa oli ihastuttava iltatori, josta ostettiin muikkuja ja herneitä, elävä musiikki soi ja ilta-auringossa oli ihanan leppoisa toritunnelma.
Satama oli täynnä toinen toistaan hienompia purjeveneitä, joita on just kiva ihastella laiturilta käsin... Meikä ei oo luotu merenkävijäksi, keinutus tekee kohtuunopeasti mukavat pahoinvoinnit...


Hangon leirintäalue ei kyllä saanut pisteitä meikäläiseltä. Yleiset tilat olivat sotkuiset, lisäksi tosi kallis. Lasten mielestä ihan huippu paikka, sillä leikkialueella oli kolme suurta pomppulinnaa/kiipeilyrataa. :)

Maisemat oli kyllä kohdallaan. (miehen kamerasta taltioitu kuva)


Hangosta oli tarkoitus mennä Turun kautta Raumalle.


Pysähdyimme Lietoon Leporannan SFC-alueelle, johon ihastuimme ja jonne jumiuduimme kolmeksi päiväksi. Aivan ihana paikka, tosin siis vain SFC-jäsenille.
Alueen keskipisteenä on kirkasvetinen syvä lampi, jonka vieressä pienempi lastenlampi vesiliukumäkineen. Vesi oli 21 asteista!!! Minäkin sain kastettua talviturkin!!! :) 


Saatiin aivan huippuhyvä vaunupaikka aivan lasten uimapaikan vierestä, joten meitsi istui siinä vaunun edessä ja joi kahvetta ja neuloi (ja samalla vahti lasten touhuja)... 
Ihan oikeaa, rentouttavaa lomaa!!


Kaikki yhteiset tilat oli viimeisen päälle kunnossa, iltaisin yhteinen uimapukusauna klo 18-21. Lapsille lisäksi kattava leikkialue (keinut, hiekkis, liukumäki, leikkimökki, kiipeilyteline...) sekä Riemuriihi pingis- ja ilmakiekko ym. peleineen... 


Leporannan henki oli leppoisa ja vieraat tervetulleiksi toivottava.

Voin suositella lämpimästi!!

Leporannasta teimme päiväretken Naantaliin, jossa kävimme Väskin seikkailusaarella. Netistä löytyi paljon haukkuja ja jonkin verran kehujakin Väskiä kohtaan, lisäksi hinta 23eur/hlö hieman mietitytti. Päätimme käydä katsastamassa paikan ja tykkäsimme kyllä. Laitan Väskistä ihan oman postauksen myöhemmin, jospa siitä olisi hyötyä muille.

Lopulta ajelimme Rauman kautta kotiin, pysähtymättä yöpymään.
Viikon reissun aikana valmistui lähes kokonaan virkattu toppi, jonka langat hain Helsingistä reissun alussa. Virkkailin automatkoilla sekä iltaisin ja Leporannassa päivisinkin...


Kunhan saan tämän viimeisteltyä, niin postaan siitä oman ohje-postauksen. :)

Eilen pesin koko talon ikkunat, laskin niitä olevan 138 ikkunapintaa.
Koko päivä meni ja illalla selkä oli aivan poikki.
Mutta nyt se yksi ja ainoa kesäloman tehtäväkin on tehty!!

1,5 viikkoa lomaa vielä edessä, säät näyttävät epävakaisilta, mutta ei haittaa.
Hellettä tuli tämän e.m. reissun aikana 5 päivää ja lisäksi yksi kotosalla. Enempää en tarvitsekaan!

Nautitaanhan kesästä, vaikka sateleekin!!

Terkuin,
Satu