keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Feta-kasvispiirakka

Tervehdys!

Tämä suolainen piirakka on hyvin pitkälti kasvis-piirakan reseptillä tehty,
 mutta sekaan lisätty feta-kuutioita. 


Feta-kasvispiirakka 

Valmista piirakkapohja haluamallasi reseptillä 
Tavallisen, maidottoman tai gluteenittoman version reseptit löydät TÄÄLTÄ


Valmista taikina ohjeen mukaan ja painele se piirakkavuoan pohjalle. 
Pistele pohja haarukalla ja asettele folioreunus tukemaan piirakan reunoja. 
Esipaista pohjaa 225 asteessa 10 minuuttia.

Levitä esipaistetun piirakkapohjan päälle salsaa ohut kerros. Jos salsa on kovin voimakasta ja piirakka tulee kahvipöytään, niin voit pyöristää makua esim. ketsupilla.

Levitä salsan päälle suikaloidut kasvikset raakana: 

10cm pala kesäkurpitsaa
1/2 punasipuli
1/2 punainen paprika
1/4 parsakaalia
Pikkutomaatteja
Lisää 1/2 prk fetakuutioita.

Sekoita toisessa astiassa keskenään kerma, muna ja mausteet

3 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
ripaus suolaa
ripaus sokeria
pippuria
oreganoa

Kaada seos kasvisten päälle. 
Voit lisäksi ripotella päälle hieman juustoraastetta.
Paistetaan 200 asteessa n. 30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja saanut hieman väriä.

Maistui ihanalle, suosittelen.

Satu

6 kommenttia:

  1. Nams! Niin herkullinen ohje!
    Kiitos hyvästä ohjeesta!

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä hyvältä, ja varmasti maistuukin! Mikään, missä on fetaa, ei voi olla huononmakuista ;)

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää piirakka. Kiitos ohjeesta tv Liisa

    VastaaPoista