sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Himppunen Halloweenia

Heips!

Halloween on tänä vuonna meidän perheessä venyttynyt kolmen viikon mittaiseksi. Ei sinänsä, että  päivittäin täällä naamarit päässä kuljettaisiin, mutta toinen lapsi osallistui jo viikko sitten kaverinsa Halloween-pippaloihin, ensi viikolla on koululla Halloween-disco ja ensi viikonloppuna toisen lapsen kaverin järjestämät Halloween-kemut....


Kurpitsa on odotellut Halloweenia jo useamman viikon ajan terassilla syksyisenä koristeena.
 Nyt se napattiin sieltä pois ja kaiverrettiin iloiseksi kurpitsalyhdyksi.
Kurpitsalyhdyn sisälle laitoin kaksi ledi-kynttilää, niin ei tarvitse vahtia palamista.


No, ajattelin sitten ihan oikeana Halloween-viikonloppuna myös koristella kotiakin...
Niin no, lähinnä ajattelun asteelle tuo jäi, sillä koriste-laatikkoa ei löytynyt mistään... :)
Kaupasta olin edeltävästi ostanut mustia kynttilöitä ja hämähäkin verkkoa sekä kurpitsa-kaitaliinan... 
Niillä mentiin.

Eilen koristelin, tänään jo siivosin... :) 

Mutta tältä se näytti!
Kuvat oli pakko ottaa valot päällä, söimme kuitenkin asiaan kuuluvassa pimeydessä... :)


Äkkiseltään voisi ajatella ruuan määrästä, että porukkaa oli enemmänkin... 
ehei, vaan minä ja perheeni... ;)


Yläkuvassa aivohyytelöä hämähäkki- ja irtosilmä -höysteellä...


Pannacotta-jälkkäriä verikastikkeella...


Vaahtis-haamuja ja toukkia...


Nakkisormia ja veri-dippiä...


Halloween-makaroonia...


Muumio-kebakkoja... hehheh, vähän oli kyllä muumiokääreet karanneet...


Lisäksi peristeistä naksua, dippiä, karkkia, salaattia, viinirypäleitä, 
kurkku-porkkana-paprika -dipattavia...

Huh! Ihan kaikkea ei eilen kyllä saatu tuhottua, loput viimeisteltiin tänään.

Terkuin,
Satu


8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, kaima. Mukavaa touhua tuo nakkisormien vääntäminen... :)

      Poista
  2. Kivannäköistä halloween-tunnelmaa ja ihanat tarjoilut olet värkännyt perheellesi! Noi nakkisaormet on aika veikeitä :) Hieno myös toi kurpitsalyhty, mä en ole vielä koskaan uskaltanut kaivertaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hensku. Kurpitsalyhty on ihan helppo kaivertaa, ens vuonna sitten vaan touhuamaan... :)

      Poista
  3. Hauskat halloweenaiheiset juhlathan siellä on ollut ja "karmeita" herkkuja pöytä notkuen. Kurpitsalyhty on mainio. Meillä ei vietetä lainkaan halloweeniä. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään oo joka vuosi vietetty... Tänä vuonna jaksoin vähän touhuta ja olihan se hauska katsella lasten riemua... Ihan mukavaa vaihtelua kaamoksen keskelle... :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...