sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Talvesta kevääseen 12 tunnissa

Tervehdys!

Pientä hiljaiseloa on täällä blogistaniassa vietetty viime viikot, mutta todellisen elämän puolella on sitten eletty sitäkin enemmän... :) Oltiin viime viikko lomailemassa Ylläksellä ja täytyy sanoa, että oli kyllä mukavaa.


Menomatkalla pysähdyttiin Kemin lumilinnaa ihastelemaan. 


Mielettömän hienoja lumiveistoksia seinissä.


Lapset pistettiin koulunpenkkiin tekemään lomaläksyjä... :)


Linnasta löytyi kymmeniä makuuhuoneita, tässä kuva yhdestä suurimmista. 

Laskettelemassa käytiin kahtena päivänä, toisena päivänä oli sankka sumu puoleen väliin rinnetta. Oli kyllä hiukkasen pimeetä touhua laskea mäkeä alas siten, että erotit vaan n. 2 metrin päähän eteen päin. Onneksi rinteen reunoissa oli oranssit aurauskepit, niin erotti edes reunat niitä lähestyessään... :) Rinteet olivat lähes autiot sesonkilomaviikkojen ollessa ohitse, joten ei ollut vaaraa törmätä lähinnä kuin oman perheen jäseniin... 


Toisena laskettelupäivänä olikin aivan ihana aurinkoinen ilma, mutta tuulta oli sen verran, että gondolihissi oli sen päivän kiinni. Eipä tuo haitannut, tulipahan kierrettyä rinteitä molemmin puolin tunturia ja räpsittyä kuvia upeista maisemista.


Hiihtoretkiä tehtiin myös kahtena päivänä. Ensimmäisenä päivänä lähinnä katsottiin lasten hiihtokestävyys hiihtämällä 3km:n reitti lähimmälle taukotuvalle ja takaisin. 


Toisena hiihtopäivänä valittiinkin sitten reilu haaste, hiihtää lasten kanssa 12km:n reitti. 


Matkan varrelle osui yksi laavu, jossa pysähdyimme paistamaan makkarat.


Ladunvarressa pidettiin sitten useampi paussi eväitä syöden ja termarista kaakaota ja kahvia juoden. 


Maisemat olivat kyllä kohdillaan...


Hiihtoreissun jälkeen äippä ja iskä hakeutuivat sohvalle jalat kohti kattoa ja nuoriso päätti jatkaa edellisen päivän lumilinnarakennelmaa into piukassa... :) 
Note to myself: arvioi hiihtolenkin pituus ens kerralla omien lihasvoimien perusteella, lapset kyllä jaksaa, kunhan evästä löytyy repusta riittävästi ja tasaisin välein... :D



Lapin reissuun osui myös porocup, jota kävimme seuraamassa. Siinä porot vetävät suksilla liukuvaa ohjastajaa perässään radan läpi. Hauskan näköistä. Muutama poro pääsi karkuunkin ja kirmasi innolla rataa ympäri ilman ohjastajaa... :)


Keilaradallakin käytiin, taisin taas hävitä... :)


...ja ikuistettiin elokuvistakin tuttu pirssi... :)
...varhaisnuoriso-osasto oli innoissaan ja kuvautti itsensä auton kanssa... 


Viimeisenä päivänä käytiin vielä kotieläinpihalla, jossa oli kyllä sellaisia kotieläimiä, etten ihan heti ottaisi meidän kotiin... käärmeistä hämähäkkeihin, kameleista gerbiileihin ja kaikkea siitä väliltä. Alakuvassa söpö ja kesy possu.


Pienellä husky-ajelullakin käytiin, koirat olivat aivan intoa piukassa, kunnes pääsivät vetämään rekeä... 


Ai niin... 
"mä tuun kylmästä lämpimään..."

Alla oleva kuva on otettu Ylläsjärvellä 18.3.17 klo 6.30.


... ja tämä kuva Pirkanmaalta 18.3.17 klo 18.30.


Tuntuu, kuin olisi ollut kauemminkin poissa... :)
Nyt voikin siirtää katseen kohti kevättä... 

Mukavaa alkavaa viikkoa.
Satu


6 kommenttia:

  1. Onpas ollut reipashenkinen reissu.
    Ja näin kevättalvella maiseman muutoksen huomaa parhaiten, kun porhaltaa pohjoisesta takaisin etelämpään kotikonnuille.

    VastaaPoista
  2. Kiva reissu teillä tuntuukin olleen. Totta on, että usein kun on ollut pääsiäisenä pohjoisessa ja palaa kotiin, niin tuntuu, että täällä on kevät jo niin pitkällä. Tosin teillä ei ole siellä enää juurikaan lunta. Toisin kuin täällä. Vielä minunkin tekisi mieli lähteä toistamiseen tänä keväänä pohjoiseen, mutta kun isännällä on niin paljon viikonloppuina töitä. Aurinkoa viikkoosi Satu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin kivaa. Lapset on jo niin isoja, että niitten kanssa pystyy tekemään kaikkea kivaa. Samoin, aurinkoa sinnekin... :)

      Poista
  3. Ihanalta näyttää ja kuulostaa lomanne :) Varmaan mukava lomailla hiukan sesongin ulkopuolella, kun ei ole niin paljon ruuhkaa. Nyt sitten vaan kevättä odottelemaan, kyllä se sieltä pikkuhiljaa tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ihanan väljää oli, kun ei ollut hiihtolomaviikot kyseessä... Kevättä, kevättä odotellen... :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...