tiistai 5. helmikuuta 2019

Pumpulisämpylät

Heippa!

Näitä ihania pehmoisia sämpylöitä olen tehnyt useamman kerran ja aina ne häviävät käsistä ennätysvauhtia. Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Koska meillä ei koskaan tunnu jäävän muusia yli sämpylöiden leivontaan, niin kehittelin ohjeen siten, että siinä käytetään Lidlin perunahiutaleita.


Pumpulisämpylät

2dl maitoa
2 dl kiehuvaa vettä
1,5 dl Lidlin perunahiutaleita
3 dl vettä
2 tl suolaa
1 rkl sokeria
2 rkl oliiviöljyä
1 pss kuivahiivaa
10 dl vehnäjauhoja

Sekoita perunahiutaleet maitoon ja kiehuvaan veteen ja turvota muusiksi. Lisää 3dl vettä ja säädä seoksen lämpötila +42 asteiseksi. Lämmitä tarvittaessa mikrossa. Lisää suola, sokeri ja oliiviöljy. Sekoita kuivahiiva vehnäjauhoihin ja lisää jauhot hiljalleen vaivaten sekaan. Itse olen tehnyt taikinan puukauhalla sekoittaen ja lopuksi nopeasti vaivaten käsin. 

Kohota taikinaa 30 minuuttia.

Aseta leivinpaperi tai leivonta-alusta pöydälle ja kaada sen päälle reilusti jauhoja. 


Kaada kohonnut taikina jauhojen päälle ja tasoita käsin n. 2-2,5cm levyksi. 


Ota isolla lasilla pyöreitä sämpylöitä, ylijäämäreunat kootaan yhteen 
ja tasoitellaan uudeksi tainalevyksi. 


Siirrä sämpylät leivinpaperin päälle pellille kohoamaan vielä 30min. ajaksi. 

    
Paista 200 asteessa n. 15-20 minuutin ajan.


Ihanan kuohkeita tuoreeltaan, hyviä myös seuraavana päivänä...
Sen pidemmälle ei ole säilyvyyskokemusta, kun eivät vaan yksinkertaisesti säily! :) :)


Terkuin, Satu






6 kommenttia:

  1. Näitä pitääkin kokeilla. Ihanan pehmoisen näköisiä. :)

    VastaaPoista
  2. Herkullisen näköisiä. Olen myös tehnyt ns perunasämpylöitä, mutta eri ohjeella. Pitääkin kokeilla tällä ohjeella.

    VastaaPoista
  3. Vois lisätä esim.vehnänlesettä mielestäni,että saisi kuitupitoista.

    VastaaPoista
  4. Aion tehdä. Varmasti hyviä.

    VastaaPoista