Runebergin tortut ilman mantelia

 Heissan!

Blogitauko venähti melkein puolen vuoden pituiseksi. Hups! 

Tässä välissä on kerätty voimia ja yritetty ratkaista liian kiireisen arjen dilemmaa... tuloksetta... 

Blogia en ole unohtanut, mutta ajattelin suunnata jatkossa painoa enemmän tuonne Instagramin puolelle. @sadunhohteinen löytyy sieltä ja sinne toivoisin postaavani enemmän kuvia kaikenlaisista touhuista matkan varrelta. Blogiin pyrin silti kirjoittelemaan ylös reseptejä sekä isompia kokonaisuuksia. Instan puolelle on helppo postata kuvia mökkiremontista ym. mistä ei välttämättä viitsi varsinaista blogipostausta tehdä.

Edelleen painin ajankäytön ja arjen yhdistämisen haasteen kanssa. Työelämä ja arjen velvollisuudet (siivous, ruoanlaitto, lapsen treenikuljetukset) vievät liikaa aikaa. Miten ehtisi toteuttamaan itseään arjen keskellä? Kotityöt on jaettu puolison kanssa, kaupassa käynti on ulkoistettu kauppakassi-palveluun, treenikuskauksia tehdään kimppakyyti-periaatteella, joten neljät treenit viikossa ei kaadu omaan niskaan...

Blogin päivittäminen tuntuu olevan se, joka ensimmäiseksi jää tekemättä, mutta siitä huolimatta leipomuksia ja neulomuksia sekä remonttitöitä on tehty ja postauksia on kymmeniä tekemättä viime vuodenkin ajalta... En tee blogia työkseni, en ota tänne mainoksia, en saa tästä rahaa... Teen tätä itselleni ja teille, jotka täällä käytte piipahtamassa, tämä toimii omana reseptiarkistonani ja toisaalta välillä päiväkirjamaisena lifestyle-blogina... 

Milloin elämä sitten on suorittamista? Omalla kohdallani ainakin silloin, kun asioita tehdään "liukuhihnalla", samalla kun tehdään jotakin muutakin... ja silloin, kun on pakko tehdä jotakin... Siispä olen ajatellut luopua sanoista pakko, pitäisi, täytyisi... 😅 No okei, joskus on pakko ja täytyy, mutta läheskään aina ei. Nykyään leivon ilman radiota, nautin käsien tunkemisesta taikinaan ja yritän olla läsnä niissä itselle tärkeissä kohdissa elämää... 😊 

No, nyt aiheeseen... 😄

Meidän perheessä on kaksi manteliallergista, minkä vuoksi halusin (ei ollut pakko 😉) leipoa mantelittomia Runebergin torttuja. Pääsin myös leipomaan ekan kerran uudella, varta vasten ostetulla, Runebergin torttu -vuoalla. Resepti on varioitu Valion ohjeesta.

Runebergin tortut 

10-12 kpl 

200g voita

1 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

2 kananmunaa

3 dl vehnäjauhoja

1,5 dl kaurajauhoja

1 dl keksimuruja (käytin Bastogne-keksejä)

1,5 tl leivinjauhetta

1/2 tl kardemummaa

1/2 tl kanelia

1,5 dl kuohukermaa

taikinan sisään:

paistonkestävää vadelmamarmeladia

kostutukseen:

1 dl vettä

1 rkl sokeria

1-2 rkl punssia, rommia tai konjakkia

pinnalle:

vadelmamarmeladia

1/2-1 dl tomusokeria

2-3 tl vettä

punaista elintarvikeväriä

Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. 

Lisää kanamunat yksitellen vatkaten sekaan. 

Murskaa keksit huhmareessa. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää hiljalleen kerman kanssa taikinan sekaan. 

Voitele ja korppujauhota torttuvuoka. 

Lisää puolet taikinasta vuokien koloihin. Tee taikinaan pieni kuoppa ja annostele 1/2-1 tl vadelmamarmeladia kuoppiin. Annostele loput taikinasta päälle. 

Tällä ohjeella tulee n. 12 kpl 4cm korkeita torttuja, jos haluat korkeampia, niin vähennä määrää. 

Paista 175 asteessa 35-40 minuuttia. Tarkista kypsyys cocktailtikulla.

Kiehauta kattilassa vesi, sokeri ja alkoholi. Annostele neste lusikalla leivonnaisten päälle, kun ne ovat vielä vuoassaan. Anna jäähtyä.

Kumoa jäähtyneenä pois vuoasta. Tortut kohoavat uunissa keskiosastaan koholle. Kohonnut osa leikataan veitsellä pois ja leikatusta puolesta tulee tortun alaosa. 

Sekoita tomusokeri elintarvikeväri ja vesi sekaisin siten, että seos on sekoitettavissa, mutta herkästi kiinteytyvää. Laita seos kertakäyttö-pursotuspussiin ja leikkaa saksilla pieni pursotuspää pussiin. Pursota isohkoja ympyröitä torttujen pinnalle. Lusikoi lopuksi vadelmamarmeladia kovettuneiden rinkuloiden keskelle.

Alla näkyy halkaistusta Runebergin tortusta vadelmasydän.

Nautitaan hyvässä seurassa... 

...vaikka siis pelkästään oman itsensä kanssa. 😁

Vielä ehtii leipomaan Runebergin päiväksi... 

Terkuin, 

Satu