keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Kulissi-piparitalot

Heips!

Piparitöitä on tänä vuonna tehty erilaisia.
Halusin tehdä lahjaksi kruusattuja piparitaloja. Mutta koska koko talon tekeminen vie paljon aikaa ja tavoitteena oli tehdä näitä ainakin 4 kappaletta, niin päätin tehdä piparitalot vain etuseinänä, joten ristin nämä kulissi-piparitaloiksi... :)


Piirtelin talon kaavan paperille ja jäljensin piparitaikinaan. 
Paiston loppuvaiheessa lisäsin nallekarkkeja sulamaan ikkunoiksi (kuva alla).


Alakuvassa paistetut etuseinät, joiden ääriviivat käyty läpi pikeerillä.


Alakuvassa talot värjätty löysemmällä pikeerillä.


Alakuvassa kuivuneen kuorrutteen päälle tehty koristelut.


Lisäksi paistoin piparitaikinasta tukipilarit talojen taakse sekä alustat 
ja kynttilän ympärille pyöreän reunuksen.
Sulalla sokerilla kiinnitys.

   
  Kulissi-piparitaloja valmistui kaikkiaan neljä kappaletta.
Kaikki lähtevät lahjoiksi, kaksi lasten opettajille ja kaksi sukuun.

Terkuin, Satu

2 kommenttia:

  1. No jo on hienot kulissitalot :) Sinulta nämäkin onnistuu. Ihanaa joulun odotusta Satu <3

    VastaaPoista