maanantai 23. joulukuuta 2019

Joulukortit 2019

Heippa.

Tänä vuonna joulukortit syntyivät enkelinsiipi ja less is more -teemoilla.


Enkelinsiivet tein taikataikinasta

Taikataikina:
3dl vehnäjauhoja
1,5 dl suolaa 
1,5 dl vettä
1 rkl ruokaöljyä

Sekoita suola ja vehnäjauhot. Lisää kylmää vettä useassa erässä ja lopuksi ruokaöljy. 
Vaivaa taikinaa n. 5min, jonka jälkeen taikina on valmista.

Piirsin enkelin siivet pahville...


... ja jäljensin sen ohueksi kaulittuun taikinaan. 
Kuvion painoin Iittalan Kastehelmi-lasikipolla.


Paistoin 125 asteisessa uunissa 1 tunnin verran 
ja kuivattelin huoneenlämmössä vielä seuraavaan päivään, käänsin välillä nurin perin.


Maalasin enkelinsiivet vielä valkoisiksi ja tiputtein hopeakiillettä kuvion kohdalle. 
Kiinnitin enkelinsiivet ja pitsinauhan kuumaliimalla kortiin.


Kortin sisälle printtasin jouluisen enkelirunon ja laitoin koristeeksi pitsipaperia.


Kortteihin kirjoitin osoitteet pitsipaperiin ja yritin liimata hyvin kiinni.


Postille annettu kuljetettavaksi, 
saapi nähdä kuinka moni enkelinsiipi päätyy rikkinäisenä kohteeseensa... 

Tunnelmallista Joulua!
Satu



sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Itse tehtyjä lahjoja opettajille, sukulaisille, ystäville

Heippa!

Joko joulukiireet alkavat helpottaa?
Omalla kohdallani kaikki oleellinen on nyt saatu tehtyä, yksi työpäivä huomenna vielä edessä, mutta sitten illan hautausmaakierroksen jälkeen laskeudutaan jouluun.


Tänä vuonna opettajat ja ystävät saivat Pentikin piparkakkukahvia sekä itse tehtyä suklaata.
Paketista löytyi vadelma-pistaasipähkinä -suklaata ja mustikka-turkinpippuri -suklaata.
Suklaapostaus löytyy täältä


Tässä alla vielä kuvat paketin etu- ja takapuolelta.


Sukulaisten paketteihin leivoin erilaisia pikkuleipiä:

Amerikkalaisia keksejä, linkki ohjeeseen täällä.


Pursotettavia pikkuleipiä, linkki ohjeeseen täällä.


Kaneli-ässiä, linkki ohjeeseen täällä.


Purkittelin pikkuleivät tähti-purkkeihin.


 Leivoin vielä suolaiseksi herkuksi siemennäkkileipää, jotka pussitin.
Linkki ohjeeseen täällä.


 Presidentti-kahvia, purkillinen pikkuleipiä ja pussillinen siemennäkkäriä.


Alla valmiiksi koottu paketti.


 Alla koko rivistö...


Mukavaa Joulun odotusta,
ihan kohta se aatto jo koittaa!
Satu

lauantai 21. joulukuuta 2019

Itse tehty suklaa

Heippa.

Olen jo vuosi sitten hankkinut itse tehtyä suklaata varten sopivat muotit,
 mutta nyt vasta sain inspiraation kokeilla. :)


Suklaan teossa tuo temperointi on kyllä aivan oleellinen asia ja jostakin syystä pari satsia sain pilattua, vaikka kuinka ohjeiden mukaan yritin tehdä...
Kinuskikissalla on hyvä ohje temperointiin, kurkkaa täältä.

Ensimmäisessä satsissa oli: 
tummaa suklaata 
paahdettuja ja suolattuja pistaasipähkinöitä 
kuivattuja vadelmia
ripaus sormisuolaa


Toisessa satsissa oli:
tummaa suklaata
turkinpippuriraetta
kuivattuja mustikoita
valkosuklaata


Tein pahvista ja foliosta levyt, joiden päälle suklaapalat laitettiin.
Suklaan pussitus ja pitsipaperi koristeeksi, johon liimasin suklaan tiedot.




Valmiit suklaat pussitettuina yllä ja alla.


Nämä lähtivät osaksi joululahjoja.

Terkuin, Satu 


keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Amerikkalaiset keksit

Tervehdys.

Pikkuleipäteemalla jatketaan. 
Nämä on meidän perheen suosikkeja. 
Olen tehnyt näitä muutamalla variaatiolla, tällä kertaa suklaakarkeilla.


Amerikkalaiset keksit

200g voita
1,5 dl fariinisokeria
1,5dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa

makuvaihtoehtoja:
- ranskalaisia pastilleja
- tummaa suklaata rouhittuna
- 1,5 dl marianne crushia

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat ainee keskenään ja lisää vähitellen seokseen. Lisää lopuksi haluamasi makuvaihtoehto. Laita taikinaa leivinpaperille pieninä nokareina, keksit leviävät paistaessa reilusti.


 Tällä kertaa rouhin taikinan sekaan tummaa suklaata ja lisäsin vielä suklaakarkit pinnalle. 
Suosittelen kauniin ulkonäön vuoksi laittamaan karkit pinnalle.


Viimeistely valkosuklaaraidoilla


 Onneksi ehdin piilottaa purkillisen, 
pöydälle näkyville jätetyt keksit hävisivät muutamassa päivässä... :)

Terkuin, Satu

tiistai 17. joulukuuta 2019

Pursotettavat pikkuleivät

Heips.

Tämän vuoden Jouluherkku-lehdessä oli ohje pursotettaviin pikkuleipiin, joita piti kokeilla. 
Lisäsin hieman vaniljasokerin määrää.

pursotettava keksi

Pursotettavat pikkuleivät

200g huoneenlämpöistä voita
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1,25 dl sokeria
1 iso kananmuna

Vatkaa pehmeä voi ja jauhot kuohkeaksi vaahdoksi (ei mulla kyllä vaahtoa tullut, mutta ilmava seos), lisää vaniljasokeri. Vatkaa toisessa kulhossa kananmuna vaahdoksi ja lisää sekoittaen sekaan sokeri. Lisää kananmuna-sokeri -seos voin sekaan nopeasti sekoittaen. Älä vatkaa, ettei seos sitkisty. Siirrä taikina pursotuspussiin ja pursota leivinpaperilla haluamasi muotoisia pikkuleipiä. 


Paista 200 asteisessa uunissa 8-10 minuuttia, kunnes ovat reunoista kultaisen värisiä. Jäähdytä. 


Dippaa halutessasi sulaan suklaaseen ja koristele nonparelleilla.

pursotettava keksi

Valmis.

pursotettava keksi

Nopeatekoiset pikkuleivät!

Satu


perjantai 13. joulukuuta 2019

Piparkakkukylä

Heissan!

Tämän vuoden piparitalon päätin tehdä piparikylän muotoon.
Toteutin kylän "kulissitaloina", vain etuosineen.


Piirtelin itse muutamia talojen kaavoja paperille, joita jäljensin sitten piparitaikinaan.


Ikkunoiksi sulatin nallekarkkeja.

Tässä vasemmalla kirkon etuseinä ja oikealla puolella sama piparkakku lähes kypsäksi paistettuna. Nallekarkit sulavat uunissa hetkessä, älä anna niiden kiehahtaa.

Alakuvassa sulaneet karkit.


Piparkakkujen reunat kävin läpi pikeerillä.



Seuraavaksi talot värjättiin erivärisillä pikeereillä. 



Yläkuvassa pohja, alakuvassa 2.kerros nurin päin kuvattuna. 


Alakuvassa piparikylän perustukset valosarjoineen.




piparitalo

Tässä valmis kylä kuvattuna eri suunnista.

piparitalopiparitalo




 Alakuvassa kylä kuvattu hämärämmässä valot päällä.

piparitalo

Mukavaa Joulun odotusta!

Satu

maanantai 9. joulukuuta 2019

Kranssi paperinarusta

Tervehdys.

Laatikon perältä löytyi yksi valkoinen paperinaruvyyhti sekä ohje kranssiin. 
Ilmeisesti joskus käsityömessuilta haalittu mukaan... :)


Ohjeen mukaan:
Luo 60 silmukkaa. Neulo aina oikein, kunnes lähes koko vyyhti on neulottu.
Jätä viimeistelyä varten n. 50cm paperinarua.
Sulje neulos tuubiksi neuloen lyhyet sivut yhteen.


Tarvitset lisäksi 25cm metalliympyrän ja led-valosarjan.
Kieritä valosarja metalliympärin ympärille. 

Lähde sitten kierittämään paperinarutuubia metallirinkulan ympärille. 
(katso alakuva)


Kun koko tuubi on pyöritetty, niin kiinnitä reunasauma muuhun neulokseen niin, ettei se erotu. 




Kieputin leveää punaista nauhaa kranssin yläosaan, jonka taakse sai paristokotelon näppärästi piiloon. Paristokotelon kiinnitin rautalangalla kiinni kranssiin.














Sitten väkertelin punaisesta nauhasta vielä rusetin. 
Kiinnitin rusetin kuumaliimalla.


Keskelle asetin roikkumaan metallitähden.


Ledivalo sattui olemaan ajastettu versio, joten se syttyilee näppärästi 6h:n ajaksi ilta-aikaan...

Joulun tunnelmaa etsiessä... :)
Satu