keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Kirsikan kukkia ja muuta silmäniloa.

Tervehdys!

Reilu viikko sitten kävin napsaisemassa pihan kirsikkapuusta muutaman oksan sisälle maljakkoon.
Viikossa nuo silmut sitten puhkesivatkin ja ihania kukkia olen saanut ihastella viime päivät.
Nyt ulkona silmut ovat jo niin pitkällä, että tällä hetkellä kukkiminen alkaa varmaan jo muutamassa päivässä, jos niitä sisälle vielä kantaa...


Pitkiä kirsikan oksia tuli napsattua, kukat ovat avautuneet lähinnä oksien päihin.



 Kauniissa auringonpaisteessa napsin kukkakuvia terassilla.




En voinut vastustaa kiusausta, vaan kuvasin samalla muitakin sisäkukkia... :)



Anopin tuomasta kukkakimpusta ovat nämä viimeisimmät kuvat.


Kotona saisi kyllä aina olla näitä päivänpiristyksiä.


Näiden kukkakuvien myötä toivottelen mukavaa loppuviikkoa!
Käyppä kirsikkapuulla, jos sellainen pihasta löytyy! :)

Satu

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Pääsiäistä!

Tervehdys!

Onpas ihanaa rauhoittua muutamaksi päiväksi pääsiäislomalle, plussana lomalle ovat oman äitini sekä anopin pitopöydät, jonne päästään herkuttelemaan. 

Tässä muutama kuva meidän talon pääsiäisaskarteluista ja -koristeista. 
Osa tehty tänä vuonna, osa viime vuonna. 

Viime vuonna tehty pupu-nauha sijoitettiin taas eteisen peiliin. Ohje löytyy täältä.


Lanka-puput, tässä alla yksi sukeltamassa sinkkiämpäriin. Ohje täällä.


Eri väriset langalla päällystetyt munat, ohje täällä.


Alla pieni narsissi-pupu-muna-asetelma.


Ostetut koristepuput ja tipu pesässä


Tämän hauskan keväisen huopakorin löysin Tigeristä, se täyttyi Kindereillä. 


Risupupu, ohje täällä.


Tietysti lasten askartelemat rairuoho-kipot. 


Osa näistä on kaivettu kellarin syvyyksistä esille, mutta itse tehtyihin purkkeihin lapset halusivat heti istuttaa KAIKKIIN omat rairuohot... 


Näitä rairuohoja meiltä nyt löytyy sitten ihan riittävästi, mutta mikäs siinä, kuuluu pääsiäiseen... :)


Viime vuonna maalasin kananmunia, hyvinä nuo olivat kuivassa rasiassa säilyneet, joten käyttöön otettiin tänäkin vuonna. Ohje löytyy täältä.


 Kaupasta ostettu sydämen sulattaja...


Pääsiäisen kukka-asetelma.


Lopuksi vielä kuva pääsiäis-orkideasta, jonka löysin kyllä ihan valmiina asetelmana kaupasta. Oli niin kaunis, että tarttui mukaan. Orkidean vein anopille pääsiäsituomisena, kun eilen kävimme mässäämässä mahat täyteen kalaa, lammasta ja muita herkkuja.


Oikein hyvää pääsiäistä kaikille täällä piipahtaville,
Kesäaikakin kolkuttelee jo ovella... 

Terkuin, Satu



tiistai 22. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen kukkakori ja lammas

Tervehdys!

Pääsiäsen kukka-asetelma on taas tehty. 
Yksinkertaisuudessaan koostuu narsisseista ja pääsiäiskoristeista.
Etukuistilla tervehtivät tulijoita.


Kyllä nuo pikkunarsissikin ovat ihania piristeitä tähän orastavaan kevääseen.


Puput ja munat rinnalle, niin asetelma sopii pääsiäiseen.


Lopuksi esittelen uuden rakkauden kohteeni... :)
Siis tämä keraaminen lammas... Näin sen eräässä sisustusliikkeessä, enkä vaan päässyt ohi...


Tämä suloisuus nököttää tuolla takan vieressä, pituutta 25cm ja korkeutta n. 15cm.


Ostin tämän pääsiäiskoristeeksi, mutta katsotaan nyt raaskinko laittaa kellariin heti pääsiäisen jälkeen... :) 

Pääsiäisterkuin, Satu


sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Risupupu

Heips!

Tällaisia risupupuja on tullut blogeissa vastaan enemmänkin, tosin taisi olla enemmänkin viime vuoden hitti. Hämäläisenä hitaana heräsin tähänkin hieman myöhässä... :)

Tässä oma versioni pääsiäisen risupupusta.


Haetaan siis metsästä tuoreita risuja, lisäksi tarvitaan rautalankaa ja pihdit. Otin risuja sieltä täältä, seassa pajua, koivua ym...


Risuista ja rautalangasta pyöritellään pää, korvat ja vartalo ja kiinnitetään ne toisiinsa rautalangalla.


Tässä pupun vartalo valmiina.


Sitten koristelu-osuus: kaulaan rusetti, korvan juureen kukka. 
Kukan ostin eräästä sisustuskaupasta, se on tehty kipsistä ja maalattu. 


Pääsiäisaiheeseen sopien koristeeksi valikoitui samaisesta sisutuskaupasta ostettu tipu sekä sulat ja askartelulaatikosta löytyneet munat.


 Tässä vielä lähikuva tipusta, se sulatti sydämeni... :)


Pupu päätyi sisälle, seinälle roikkumaan.


Mukavaa pääsiäisen odotusta!

Terkuin, Satu


lauantai 19. maaliskuuta 2016

Pääsiäismunat DIY

Heips!

Näin eräässä askartelukirjassa kuvan langalla koristelluista pääsiäismunista.


Kun näin Eurokankaassa tämän lankasetin ihanissa keväisissä väreissä, niin tuli tuo askartelutyö heti mieleen. Pakkohan nuo langat oli ostaa ja lähteä styrox-muna -ostoksille. :)


Langan päähän laitoin pienen solmun, jonka läpi työnsin palan rautalankaa pitämään langanpäätä paikoillaan. Työnsin rautalangan toki matalaksi pintaan kiinni.
 

Munan pinnan sivelin liimalla ja sitten vaan lankaa pyörittämään.


Munan loppuosa oli vaikea saada aivan tasaiseksi, siksi lankojen välistä vilkkuu hieman styroxia läpi. Kahta kerrosta lankaa laittaessa ei jälki ollutkaan enää tasaista, joten luovuin siitä. Saman värisillä tusseilla voisi tietysti yrittää väritellä valkoista, niin ei pomppaisi silmille. Tosin salamavalo korostaa kuvista tuota valkoista osaa, ei ole luonnossa noin silmiinpistävä...


Kaapista löytyi pikkurusetteja, jotka olivat lähes samaa sävyä lankojen kanssa, osan huonoista kohdista sai peitettyä rusetilla. :)
 

Näitä voi sitten ripotella rairuohon sekaan tai muihin pääsiäisasetelmiin.

Satu

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Pääsiäispuput langasta

Terve!

Päätin tehdä pääsiäispupuja tupsuista. 


Tupsukone-tupsun ohje löytyy edellisestä postauksesta, täältä.
Perinteisen tupsun ohje löytyy täältä.


Ensin siis pöyritellään eri kokoisia tupsuja, jotka sidotaan langalla yhteen.


Sitten tehdään korvat huopakankaasta. Silminä ja nenänä voi käyttää pieniä helmiä, itse tein suuren solmun villalangan päähän ja kiinnitin solmut silmiksi ja neniksi.


Töpöhännät tein valmiista huopapalloista, toki voisi tehdä pikkuisen tupsunkin esim haarukan tai sormen ympärille lankaa pyörittäen. 


Yhdelle pupulle tein tassut ja hännän, mutta kasvot ja korvat jätin tekemättä, tämä on ns. kuppiin hypännyt pupunen, josta näkyy vain peppu. :)


Pääsiäisterveisin, 
Satu






tiistai 15. maaliskuuta 2016

Tupsun teko tupsukoneella

Heips!

Ostin syksyllä tupsukonekehikoita, mutta ne olivat unohtuneet kaappiin käyttämättä. 
Omassani on neljä eri kokoista kehikkoa.


Tupsu aloitetaan asettamalla kehikon kaksi puolta vastakkain.


Lanka kieputetaan ensin toiselle puolelle, kannattaa kieputtaa 3-4 kerrosta langan paksuudesta riipuen.


Kun molemmat puolet on kieputettu täyteen kehikko suljetaan klipsulla ympyräksi.


Sen jälkeen leikataan saksilla ympyrän ulkokaarta pitkin, sakset kulkevat kätevästi kahden muovilevyn välissä.



Kun koko ympyrä on leikattu, niin langanpätkä pujotetaan muovilevyjen välistä ja kierretään koko kierros ympäri. 


Sulje hyvin tiukoilla solmuilla.


Poista muovilevyt varovasti.
V-A-L-M-I-S!


Täytyy sanoa, että tupsujen teko näillä valmiilla kehikoilla on kyllä tosi nopeaa ja hauskaa.
Siinä me istuttiin, minä ja molemmat lapset, ja väännettiin jämälangoista erikokoisia tupsuja. 
Hieman outoa porkkaa... ;)

Terkuin, Satu