perjantai 30. elokuuta 2019

Kasvihuone ja kasvilaatikot

Heips.


Tämä blogipäivitys piti tehdä jo keväällä, mutta ei ole näköjään ilmestynyt... 😊
Tässä se nyt tulee...

Kasvimaa ja mansikkamaa sijaitsevat meidän pihan takareunassa, 
hiekkalaatikon ja grillialueen välissä. 
Mansikkamaa oli uudistuksen tarpeessa, joten päätin uudistaa samalla koko alueen...
Alakuvassa on tilanne keväällä talven jäljiltä...


No, ensin petsasin useamman metrin lautoja kahteen kertaan...


Mies lupasi osallistua projektiin sen verran, että työstää laatikot kasaan...


Kasvimaan siivous ja tasoitus. Jouduin siirtämään oikealla olevaa reunakiveä 20 cm sivullepäin, jotta kasvihuone mahtuisi alueelle. Tämä poiki muutaman lisätyön: kirsikkapuun ympärillä menevä reunakivi piti lyhentää sekä robottileikkurin reunakaapeli piti siirtää koko matkalta saman verran nurmen suuntaan.


Levitin koko alueelle juurieste-kankaan, jotta mm. kirsikkapuun taimet eivät heti leviäisi alueelle...
Alakuvassa kasvihuoneen kokoaminen käynnissä. Muutama pärrä taisi päästä, mutta sainpahan koottua... 😊


Alakuvassa laatikot paikallaan ja kasvuhuone koottuna.


Laatikoiden sisälle insinööri suunnitteli kastelujärjestelmän, 
jota varten letkut upotettiin pohjamaahan ja nostettiin ylös laatikkoon. 


Multaa hain yhden peräkärryllisen ja lisäksi irtopusseja. Yllättävän paljon näihin saisi sisältöä uppoamaan. Tarkoituksella en lähtenyt täyttämään piripintaan, jotta ravinteikasta multaa voi lisäillä vuosien mittaan keväisin.


Alakuvassa mansikan taimia istutettuna. Oikean puoleisessa laatikossa näkyy tuo kastelujärjestelmä jo asennettuna. Lisäksi kaikkiin laatikoihin porattiin kulmiin ja keskitukiin reiät metallikaaria varten (näkyy pieni vilaus vas. alakulmassa), joiden päälle saa rastasverkot asetettua.


Sitten vaan taimia kasvamaan.
Toiselle puolelle kasvariin tomaattia...


...ja toiselle puolelle paprikaa, chiliä ja kasvihuonekurkku.


Nehän ihan villiintyivät... 😊


Laatikoissa kasvoi lisäksi kesäkurpitsaa ja hernettä.


Meillä oli lisäksi herneiden laatikon päällä tuollainen muovikasvihuone, kun ne eivät meinanneet millään lähteä kasvamaan kylmän alkukesän aikana. Siellä ne sitten kyllä kasvoivat.


Ja sitten muutama kuva loppukesän sadosta...




Kesäkurpitsaa on syöty kaikissa muodoissa, mutta onhan se hyvää. 
Tomaatin ja kurkunkin satokausi jatkuu edelleen. 
Mansikkamaa ei oletetustikaan tuottanut juuri mitään ensimmäisenä kesänä, 
mutta ensi kesänä pitäisi satoa tulla siitäkin. 

Mukavaa loppukesää vai pitäiskö jo sanoa alkusyksyä...
Terkuin, Satu

6 kommenttia:

  1. Kova homma, mutta lopputulos on niin harmonisen upea, että kyllä työ tekijänsä palkitsi. Ja satoakin vielä reilusti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olihan siinä hommaa, varsinkin kun kuvia katselee... Keväästä on jo sen verran aikaa, ettei enää muistakaan kuinka paljon homma vei aikaa :D

      Poista
  2. Tyylikäs hyötypuutarha ja ihanaa kun pääsee nauttimaan työn hedelmistä! Meilläkin on kasvihuone, mutta jotenkin sen hoito tuppaa jäämään... Tomaatteja se on siitäkin huolimatta suonut meille runsaasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, lopputuloshan on siis mitä parhain... pienellä hoidolla kuitenkin runsas sato! :)

      Poista
  3. Ison urakan olet tehnyt.
    lopputulos huikea!!
    ja satoa,,,tosi reippaasti:)
    Hyvää syksyä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, Liisa. Hyvää syksyä myös sinnepäin.

      Poista