lauantai 1. helmikuuta 2014

Itse tehty nukkekoti

Se on periaatekysymys, sanoi meidän perheen iskä, kun päätti tehdä tyttärelleen nukkekodin. 
Talon suunnittelu sujui rutiinilla (oman talon jälkeen), mittakaava ja sähkökaapelien sekä savupiipun paikka mitattiin tarkkaan. Mittakaavaksi valikoitui eurooppalainen 1:12. 
(vertailuna Lundby 1:18)



Tämän kokoiseen nukkekotiin täytyy kalusteet hankkia joko nukkekotikaupoista tai sitten tehdä itse. Kalusteet ja huoneet on kuitenkin sen verran isompia, että 4v-tyttökin pystyy niillä leikkimään.

 Nukkekoti on tehty vanerista. Koko on n. 100cm x 100cm, syvyys n. 35cm. 
 Lattiat on petsattu tumman ruskeiksi ja lakattu. Porraskäytävän takaseinät harmaat, muuten seinät on alla olevassa kuvassa pohjamaalattu valkoiseksi.


Ylläolevan kuvan lisäksi talossa siis ullakkokerros, joka näkyy alla. Ullakkokerroksen katto sulkeutuu saranoilla kiinni, jolloin näkyviin jäävät vain "asuinkerrokset".



Ikkunoita olisi saanut valmiinakin, mutta meidän mies päätti tehdä nekin itse. 
Alla liimausvaiheessa olevia ikkunoita, joista vielä puuttuu ristikot.



Alakerran sisäätulokerros. Portaatkin on tehty itse ja petsattu. Niihin piti aluksi tulla kaiteet, mutta leikittävyyden vuoksi portaikon kohdalta ne päätettiin jättää tekemättä. 
Porrastasanteille pitäisi kaiteet vielä tulla.


Tässä alla kuva tulevan saunan ja pesuhuoneen kohdalta, jossa näkyy talon sähkösysteemit... :)


Sisustusvaiheessa oli sitten meikäläisen vuoro astua hommiin. :) 
Alla pohjamaalattu väliseinä-elementti.


Iloisen väriset skräppipaperit pääsivät huoneiden seinille.


Alla kuva nukketalosta maalattuna, tässä näkyy myös nuo valmiit ikkunat.


   Kuva toisesta päädystä, alimpana autotallin pariovet.


Väliovet tilattiin valmiina, makuuhuoneen pariovet on petsattu,


keittiön ovi maalattu valkoiseksi.


Alla tikapuut ullakolle, jossa avautuva luukku.


Sama talon puolelta kuvattuna.


Talossa asustelee neljä leidiä... pari blondia ja pari brunettea... :)


Ilmeisen epäsiistiä porukkaa, kengät oli heiteltynä pitkin eteisen lattiaa... 


Meidän neito sai synttärilahjaksi paljon huonekaluja, joita on nyt sitten sijoiteltu ympäri taloa. 


Ullakko on näköjään vallattu Pet shop -tyyppien toimesta... mikäs siinä! :)


Sen verran äippäkin innostui nukkekotitouhuista, että jatkossa saattaa muutama 
postaus tulla eri huoneiden valmistumisesta... 
Koko etuseinä talosta vielä puuttuu, mutta sen valmistuminen saattaa kuulemma kestää :)

Satu



4 kommenttia:

  1. Mahtava! Mäkin joskus haaveilin nukkekodista ja kaikesta ihanasta pikku näpertelystä sen kanssa ;) Mutta sitten tuli opiskelu ja ajanpuutteen vuoksi nukkekoti jäi vain haaveeksi. Mutta ehkä mä ehdin vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ehdit!! Yritin kauniisti ehdottaa tuolle miehelleni, että eikös siinä samalla vaivalla voisi tehdä noin niinkuin äipällekin oman version.... Ei kuulemma pystynyt, joten aion todellakin siipeillä tuolla tyttäreni talossa aina sopivana hetkenä... :)

      Poista
  2. Mä kanssa kunnostin pari vuotta sitten tytölle isäni tekemän vanhan nukketalon. Tuommoinen vähän isompi on kätsy, se käy poneille, Sylvans Familyille ja muille kanssa. Aivan mahtava tuo on!!!
    Näytin tätä miehellekkin ja hän naurahti että aivan on tunnistettavaa kädenjälkeä (miehesi) tuo sähkö-osio!
    Pistä ihmeessä postauksia aiheesta, josko innostuisin vielä remontoimaan tuota meidänkin neidin taloa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Kaikki tarttee ilmeisesti sähköistää ja automatisoida... :) Barbit on tuonne liian isoja, mutta muuten näkyy porukkaa olevan duplo-ukkeleista Pet shoppeihin ja juuri noihin Sylvaneihin...

      Poista