torstai 2. kesäkuuta 2016

Puutarhamessujen satoa...

Huh hellettä!

Viime viikot ovat kuluneet kuin siivillä, enpä ole ehtinyt käydä blogia päivittelemässä. Päivitettävää löytyisi vaikka kuinka, mutta illat ovat kuluneet ihan muissa merkeissä. Puutarhahommia, kahdet kaverisynttärit ja niiden järjestelyt, kesälomareissun suunnittelua, lupauduinpa myös futis-valmentajaksi, joten treenejä pidellessä ja pelejä viheltäessä onkin useampi ilta viikossa kulutettu... Huh! Kotikin on kuin räjähdyksen jäljiltä... mutta olkoon :)

Yksi periaate minulla on kiireisessäkin arjessa: unesta ei tingitä. Siispä olen joutunut tinkimään tästä blogistaniasta... Mutta jospa se taas tästä lähtisi... :)

Puutarhamessuilta reilun kuukauden takaa nappasin muutamia hauskoja kuvia ja tässä niitä nyt teillekin inspiraatioksi :)


Hauskan värisiä kierrätystavarasta tuunattuja koristeita.


Hauskat salaatti- ja yrtti -rännit. 


Lasipurkeista tehdyt valaisimet.


Ja värikkäät yrttiruukut.


Hauskoja väripilkkuja. 

Puutarhamessuilta lähti mukaan pari kirsikkatomaatin taimea, jotka ovat jo venähtäneet yli metrin pituisiksi. Yritän karaista taimia lasitetulla terassilla ennen maahan laittoa.


 Lisäksi mukaan tarttui kasvihuonekurkun taimi, joka on myös lähtenyt hyvin kasvuun, sama karaistuvaihe menossa.


Ostin myös useamman kallan mukulan, joista toistaiseksi on itänyt vain kaksi. Kamalan korkeat lehdet tämä tuottaa, kuinkahan korkea tästä oikein tuleekaan...


Ja viimeiseksi.
Saanen esitellä uuden puutarha-ystäväni.
Tämä suloisuus tapitti minua myyntikojusta.... en vaan pystynyt kävelemään ohi. 
Ristimme sen Esmeraldaksi... :)
Korkeutta ankalla on n. 50-60cm ja sijoitin sen tuonne havuryhmän keskelle.
Pari kiveä on toistaiseksi jalkojen päällä painona, mutta ajattelin jatkossa maalata pari pyöreää kiveä valkoisiksi muniksi, jotka samalla vaivihkaa pitäisivät Esmeraldan pystyssä myös tuulenpuuskissa...


Mukavaa loppuviikkoa!

Terkuin, Satu


4 kommenttia:

  1. Veikeä Esmeralda<3
    Ja kiitos mahtavista idea-kuvista..!!

    VastaaPoista
  2. Inspiroivia kuvia messuilta ja suloisen Esmeraldan kotiutit sieltä. Kuule ihan sama juttu täällä, ei juurikaan ehdi pihakiireiltä tänne blogistaniaan ja pitäähän sitä vielä töissäkin ehtiä käymään. Mutta eiköhän se pian vähän helpota. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa mennä joka vuosi, kevät on sitä kiireistä aikaa... :)

      Poista