tiistai 2. joulukuuta 2014

Lasihimmeli

Tervehdys!

Marraskuun puolessa välissä kävin Tampereen Kädentaidot -messuilla. 
Olen huomannut, että vuosi vuodelta messuilta tarttuu mukaan aina vain vähemmän tavaraa. Ideoita kylläkin sitäkin enemmän. Tietyt samat näytteille-asettajat ovat joka vuosi läsnä ja tietyt pisteet voi jo ohittaa, kun tarjolla on joka vuosi samaa tavaraa. 

Tänä vuonna törmäsin lasihimmeli-tuotesetteihin.... ja yhtäkkiä muistin ostaneeni sellaisen jo viime vuoden messuilta... hahhahhahaa. Kotoa ne tarvikkeet sitten askartelukaapin pohjalta löytyivätkin ja päätin kokeilla pientä pallon muotoista himmeliä.


Joskus vuosia sitten tein olkihimmelin, joka sittemmin on tuhoutunut säilytyksessä.
Lasihimmelissä miellytti ajatus kestävämmästä materiaalista olkeen verrattuna.
Sitomiseen käytettiin ohutta rautalankaa.


Täytyy sanoa, että yllättävän mukavaa puuhaa, kunhan sitä ei tee kiireessä.
Ohjeiden tankkaus oli myös alkuun hankalaa.


Himmelipallon keskelle pujotin "timantin" ja asetin härpäkkeen roikkumaan ruokailupöydän päälle lampun kannakkeeseen.


Materiaalia jäi yli reilusti. Ajattelin tehdä pari samanlaista lisää tai sitten haen kirjastosta himmelikirjan ja yritän tehdä jotakin suureellista... 
...toiveajattelua taitaa olla, sen verran aikaa vievää tuo oli...

Saa nähdä, jääkö tämän vuoden messuostosten toteutus myös vasta ensi vuoteen... ;)
Mukavaa joulukuuta kaikille!

Satu

6 kommenttia:

  1. Kaunis pikkuhimmeli. Täälläkin olisi ollut kurssit noille lasihimmeleille, mutta kurssit alkaa klo 15.00, joten ei sitä tällainen työssäkäyvä pääse osallistumaan. no sitten eläkkeellä. terv Liisa

    VastaaPoista
  2. No, täytyyhän sitä jotakin kivaa jättää sinne eläkkeellekin ;) Täytyy suunnistaa kirjastoon, netistä ei näytä löytyvän kunnon ohjeita...

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Miellyttää kyllä omaakin silmää. :)

    VastaaPoista
  4. Hei tiiätkö ketään joka tekis myyntiin. Vois tilata

    VastaaPoista
  5. En kyllä valitettavasti tiedä. Oliskohan niillä tietoa, jotka myyvät osia näihin lasihimmeleihin?

    VastaaPoista