perjantai 9. toukokuuta 2014

Suklaakakkua

Synttäritarjoilujen reseptejä... :)


Suklaakakku

Halusin kokeilla perinteisen kaakaokakku-pohjan tilalle suklaata sisältävää kakkupohjaa. Valion sivuilta bongasin muuten hyvältä kuulostavan ohjeen, mutta ohjeessa itsessään oli SEKÄ 175g tummaa suklaata että 1,5 dl kaakaojauhetta. Taikina maistui ihanalta ennen kaakaojauheen lisäämistä. Tein kuitenkin ohjeen mukaan, lopputuloksena liian tumma kakkupohja, joka halkeili pienestäkin liikkeestä. EI HYVÄ...

Tein uuden kakun ilman kaakaojauhetta. Alla olevalla ohjeella:

Pohja:
200g voita
175g tummaa suklaata
4 munaa
2,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
150g creme fraichea
(ehkäpä 1,5 tl kaakaojauhetta olisi voinut lisätä alkuperäisen 1,5 dl:n sijaan)

Sulata voi ja suklaa varovasti mikrossa. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet. Yhdistä kuivat aineet ja creme fraiche vuorotellen munavaahdon joukkoon. Paista 160 asteessa tunnin verran (tai kunnes varmasti tikulla koittaen on kypsä). Kakku saa jäädä keskeltä hieman kosteaksi. Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan. Kostuta vaniljamaidolla (maitoa 3dl + 2 tl vaniljasokeria).

Täyte:
2prk Valion suklaakermaa
2-3rkl sokeria
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
jäisiä vadelmia

Vatkaa suklaakerma ja sokeri vaahdoksi, lisää tuorejuusto. 

Kokoan kakun aina leivinpaperilla reunoista vuorattuun irtopohjavuokaan (ilman pohjaa), samaan jolla olen kakun paistanut. Kakku kannattaa koota jo valmiiksi tarjoilulautaselle, koska valmiin kakun siirto on hankalaa. 

Lisää puolet täytteestä kostutetun pohjan päälle, ripottele päälle vadelmia ja paina seuraava kakkukerros tiiviisti päälle. Kostuta ja lisää loput täytteestä ja vadelmat. Paina vielä kansiosa päälle ja kostuta.

Suklaakuorrutus:
70g tummaa suklaata
0,5 dl vispikermaa
voinokare

Sulata suklaa mikrossa. Lämmitä vispikerma hieman kädenlämpöistä kuumemmaksi, älä kiehauta. Lisää sulanut suklaa kerman sekaan ja sekoita, kunnes sakenee. Lisää voinokare kiiltoa tuomaan. Jäähdytä ihan hetki ja levitä kakun pinnalle ohueksi kerrokseksi.


Kuorruta kakku vispikermalla.



Tein vielä kakun pinnalle suklaakoristeita. Pursota sulalla suklaalla haluamiasi kuvioita leivinpaperin päälle. Käytä hetki pakkasessa, niin kuvio kovettuu paremmin. 


Tummasta suklaasta tehdyt koristeet kovettuvat kyllä huoneenlämmössäkin, mutta maitosuklaa ja valkoinen suklaa tarvitsevat pakkas-kovetuksen... Asettele kuviot kakun pinnalle.
Tein vielä pikkukakun gluteenittomana. Pohjana osa kakkutaikinaa ennen jauhojen lisäystä, tähän versioon lisäsin gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta ja paistoin pikkuvuoassa kypsäksi. Sama täyte, sama koristelu. 



Voisi ajatella, että liian suklainen, kun sekä pohja, täyte ja pinta sisältävät suklaata, mutta EI sinnepäinkään... Sacher-kakun tyyppinen pohja, joka itse asiassa mehevöityi muutaman päivän säilytyksessä juhlien jälkeen.

Terkuin, Satu

1 kommentti: